Tuulintupa - TuuliStuga

Tuesday, August 28, 2007

Kunniatehtävä!

Entinen työkaveri soitti ja pyysi minua neulomaan huivin - hääpukunsa lisävarusteeksi! Olin pyörtyä - mielenjärkytys oli aikamoinen. Ensimmäiseksi ilostuin valtavasti, toiseksi nousi ylpeydentunne: hän pyysi juuri minua, kolmanneksi nousi hiki hiusrajaan: osaanko, ja neljänneksi hermostuin: ehdinkö?
Tapasimme eilen lounaalla ja kävimme Wincentin lankakaupassa, joka edustaa vain ja ainoastaan Rowania Tukholmassa. Liike on muuttanut Norrtullsgatanilla lähemmäs Odenplania, numeroon 27. Tiedoksi teille, jotka vierailette näissä maisemissa. On muuten vain kivenheiton päässä työpaikastani.... Meillä meni melko pitkään tavaillessamme ohjetta ja pähkäillessämme sen koukeroita englanniksi, mutta kun käännös ruotsiksi löytyi niin päätin ottaa tämän kunniatehtävän vastaan. Häät ovat lokakuun 20s. MUTTA: lankaa ei ollut kuin yksi 25 gr:n kerä! Sitä oli tilattu, muttei ollut tullut lähetyksen mukana eikä edes päivämäärää, koska odotettiin tulevaksi. Mikään muu lanka tai väri ei sopinut tarkoitukseen, joten päätimme odottaa viikon ja toivoa että lähetys saapuisi, en uskalla jättää työtä viimetinkaan....

Lapasvaihdon lapaset on aloitettu - neljä kertaa. Aluksi oli väärä lanka ja koko ja seuraavaksi väärä koko. Toiselle kun tekee, niin kriteerit nousevat valtavasti, vaikkei useimmiten tarvitsisikaan. Vaihtoparini kädet ovat onneksi suunnilleen samankokoiset kuin omani, hieman pidemmät sormet vain, joten eikähän nämä nyt onnistu. Ensimmäinen lähentelee jo kärkikavennusta.

Ensi viikosta aloitan tekemään lyhyempää työpäivää, 6 tuntia päivässä. Minulla on myös mahdollisuus tehdä töitä kotona kerran viikossa, joten tuntuu ihan kivalta olla taas työelämässä mukana. Lasten lukujärjestykset sopivat myös hyvin muuhun päiväjärjestykseen, joten blogikoiran ei tarvi olla kotona yksin kovinkaan kauaa eikä edes joka päivä.

Tänä aamuna oli +10 astetta lämmintä ja kova pohjoistuuli - syksyä selvästi ilmassa.

Saturday, August 25, 2007

APUA!

Minut pyydettiin naapurikuntaan Kulttuurikuukauden avajaistapahtumaan myymään tuotteitani! Olen aivan otettu, olen yksi yhdeksästä myyjästä ja minut valittiin huovutettujen tuotteitteni takia. Niinpä päätin tehdä lisää tossupareja, niitä ei ole kovin montaa varastossa, ei ainakaan oikeaa kaupaksimenevää kokoa 38-39. Mutta: en löydä ohjettani mistään! Se on varmassa tallessa, mutta missä? Olen kääntänyt työhuoneeni kohta ylösalaisin, eikä ohjetta löydy. Muistaakseni käytin 44 s, 18 cm sileää suoraa neuletta ja sitten pyörönä 20 cm ja sitten kavennukset joka toinen kerros. Lankana Fritidsgarn tai vastaava ja kuutosen puikot. Tuntuuko tutulta kenellekään?

Friday, August 24, 2007

En sortunut, en!! Jag föll inte för frestelsen!

Menin kyllä lankakauppaan, varasin aikaa puolisen tuntia ennen kampaajaani, mutta uskokaa tai älkää: tulin kipin kapin ulos! Siellä oli yksinkertaisesti niin kauhean kuuma helteisenä päivänä. Villalankoja vain vilkaisin ja ale-korien Debbie Blissiä puoleen hintaan vain hipaisin. Ainoat, joka hieman kutsuivat puoleensa oli silkki-Norot, mutta kun ne muuttuivat aivan mykiksi käsissäni niin ajattelin, että parasta jättää kauppaan. Tulin siis sieltä tyhjin käsin takaisin, uskomatonta mutta totta.... Kampaajalla lyheni otsatukka ja sain mukavan juttutuokion, olen käynyt saman kampaajan luona jo yli kymmenen vuotta. Useimmiten ei edes tarvitse esittää toivomuksia hiusten suhteen, hän tietää tarkalleen mitä tehdä.

Jag gick till garnaffären, men köpte inget! Det var alldeles för varmt att ens tänka på ullgarn. Silk-Noro lockade litet grann, men jag tappade lusten även där - de tilltalade mig inte alls idag så otroligt nog kom jag hem tomhänt....

Thursday, August 23, 2007

Kuvia! - Bilder!

Tästä vyyhdestä tuli suorakaiteenmallinen salomoninsolmuhuivi HuPo-tempauksen merkeissä. Denna härva blev en rektangulär sjal med kärleksknutar.





Kukkashuivi on tässä vaiheessa. Jämälangat saavat kyytiä! Blommiga sjalen är på gång. Restgarnsnystanen går åt!


Huomenna tulee testattua luonteenlujuutta: menen kampaajalle! Yleensä tulen siltä reissulta hiukset lyhyempänä ja lankavarasto suurempana.... Pitäkäähän peukkuja, etten sorru! Imorgon blir det karaktärstest: jag ska till frissan! Vanligtvis blir håret kortare och garnförrådet större... Håll tummarna så jag inte faller för frestelsen!



Pientä väliaikatietoa

Sain eilen äidiltä postia, Suuren Käsityölehden elokuun numeron. Selasin sen vain hät-hätää läpi, Maddaleenan mallit olivat tosi kivat ja toteutuskelpoiset. Julietten olen tehnyt aikaisemmin Ullan ohjeella, mutta siitä tuli hieman liian pieni. Johtui kai siitä, etten käyttänyt suositeltua lankaa....

Ensimmäinen HuPo-huivi alkaa olla valmis, sen lähetän eteenpäin. Kukkasia virkkasin toiseen huiviin eilen taas muutaman, ihanaa hermolepoa illalla TV:n ääressä! Tämä viikko on livahtanut kuin huomaamatta sormien välistä. Tuntuu etten ole saanut mitään konkreettista aikaan! Silti olen hoitanut kaikki asiat niinkuin ennenkin, vaikka olen ollut kotoa poissa 9½ tuntia (paitsi maanantaina).

Ja voitteko uskoa?? Tytär lupasi imuroida koko talon tänään!!

Monday, August 20, 2007

20 elokuuta 1991....

..... syntyi perheeseemme toinen lapsi ja ensimmäinen poika. Kiire oli: poltot alkoivat illansuussa, Anoppi tuli vajaan kaksivuotiaan isonsiskon vahdiksi yhdentoista aikoihin ja me lähdimme samalla ovenavauksella synnytyslaitokselle, jonne oli matkaa parikymmentä kilometriä. Mies ajoi niin kovaa kuin vanhalla Opelilla pääsi ja minä pyysin hiljentämään vauhtia, kun auto tärisi ja kivut yltyivät sitä mukaa. Hän vei minut suoraan sisäänottoon ja kävi parkkeeraamassa auton. Hän tuli takaisin juoksujalkaa ja ehti juuri ja juuri paikalle! Poika syntyi vastaanottohuoneeseen ja minä hämmästelin, että joko se tähän loppui. Tyttären synnytys kesti n. 12 tuntia. Kukaan ei hoksannut katsoa kelloa, joten päätimme syntymäajaksi 23.59. Muutaman parkaisun jälkeen Poika nukahti ja nukkui enemmän tai vähemmän aamuun saakka. Saman vuorokauden aikana Viro julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi.

Pojasta on kasvanut iloinen, rauhallinen ja huumorintajuinen nuorimies. Pääsiäisviikolla hän kasvoi minusta ohi, huomasin sen siitä etteivät silmät enää olleet samalla tasolla kuin omani! Tasan kaksi kertaa elämänsä aikana hän on murjottanut minulle, meillä on aina synkannut valtavan hyvin. Hän on aina ollut hyvin empaattinen ja sosiaalinen. Harva se päivä saan spontaanisen halauksen. Huonojakin päiviä on, tietenkin, mutta erittäin harvassa. Apua saan aina, kun kauniisti pyydän, niin tietokoneen kanssa kuin siivouksessakin.

Tämän päivän suuri tapahtuma on, että lähdemme pienelle koekierrokselle autolla. Ruotsissa saa aloittaa autolla-ajoharjoitukset 16-vuotiaana. Minä otin vapaapäivän töistä, koska koulutkaan eivät ole vielä alkaneet. Illalliseksi Poika on tilannut äidin tekemää lasagnea ja jälkiruoaksi kaupan pakastearkusta Daim-kakun. Isoäiti/Anoppi tulee käymään kahvilla iltapäivällä.

Sunday, August 19, 2007

Virkkausrinki + Vaaka ry

Tähän on ihan pakko osallistua! Olen aina sanonut, että huiveja on vaikka muille jakaa ja nyt sitten on erinomainen lahjoituskohde. Kävin jo penkomassa lankalaatikoitani, en ihan vielä osannut päättää, mikä lanka pääsee ensimmäiseksi koukulle, mutta eiköhän se selviä illan aikana ja voin ottaa varaslähdön. Kukkahuiviprojektini saa levätä muutaman päivän.


Puutarha on melko siistissä kunnossa kokonaisen päivän aherruksen jälkeen. Pensasaita jäi tosin leikkaamatta, mutta siihen tarvin pitemmän henkilön apua, ainakin korkeimmalta kohdalta. Tämä pitempi henkilö on vaihtamassa ikkunaa Tyttären uudessa huoneessa eikä taida olla sopiva ajankohta pyydellä puutarhatöihin....

Saturday, August 18, 2007

Anoppi 80 v

Nyt on sitten juhlittu Anopin syntymäpäivä oikein kunnolla! Eilen lapsenlapset kidnappasivat hänet ja veivät keilaamaan. Edellisestä käynnistä keilahalliin oli kuulema n. 20 vuotta.... Pitää varmaan mainita heti alkuun, että Anoppi on oikea teräsmummu, iästään huolimatta hän päihittää ison kasan nuorempia. Hän ei halunnut mitään tavaroita lahjaksi, joten lapsenlapset antoivat elämyksen. Oli ollut hauskaa!
Tänään vietimme sitten enemmän perinteisiä juhlia vanhimman lankoni luona: tapasimme nyyttikestien merkeissä vain lapset perheineen, grillasimme ja seurustelimme. Se oli hänen oma toivomuksensa. Viime viikonloppuna hän tapasi molemmat sisaruksensa, jotka asuvat Skånessa. Ilmatkin suosivat, söimme ulkona ja juuri kun jälkiruokakahvit oli juotu, tuli sadekuuro, joka kuitenkin meni nopeasti ohi. Nyt paistaa taas aurinko lähes pilvettömältä taivaalta.

Kukkasia virkkailen silloin tällöin kuin ohimennen, olisiko niitä jo 12 valmiina. Huominen päivä on tarkoitus pyhittää puutarhatöihin ja maanantaina otan vapaapäivän, kun Poika täyttää 16 vuotta.

Friday, August 17, 2007

Muita kukkia.... Andra blommor....

Olin säästänyt siemeniä viime kesältä pieneen purkkiin eikä ollut aavistustakaan mitä kukkia ne olivat. Ilmeisesti jotain kauniita, joista pidin, koska olin ne säästänyt. Laitoin siemenet multaan ja tältä näytti ruukku n. kuukausi sitten.
Jag hade sparat frön från förra året i en liten ask och jag hade ingen aning vad det skulle bli för blommor. Förmodligen några vackra i och med att jag sparat fröna. Jag sådde som i en urna och så här såg det ut för ca en månad sedan.

Alkuviikosta aukesivat sitten kukat. I början av veckan öppnade sig knopparna.


En vieläkään muista mitä nämä ovat, mutta hyvin onnistuin. Kauniita! Jag vet fortfarande inte vad dessa är för något men jag tycker att jag lyckades bra. De är jättevackra!

Vihdoinkin perjantai-ilta! Äntligen fredagkväll!


Thursday, August 16, 2007

Hitaasti mutta varmasti..... Sakta men säkert.....

Näitä pitäisi tehdä yhteensä 36 ja sitten vielä 30 pikkupyörylää väleihin. Ihan kivaa hommaa, mutta noita tummia keskustoja tehdessä huomasin, että illalla alkaa olla jo aika hämärää. Siispä paikkani nojatuolista siirtyy sohvannurkkaan, jossa on lukulamppu sopivalla korkeudella.

Jag behöver sammanlagt 36 blommor och även 30 små cirklar emellan. Rolig virkning, men behöver mera ljus på kvällarna. Min "arbetsplats" från fåtöljen blir flyttad till ena hörnan på soffan, där det finns en bra läslampa på lagom höjd.

Tänään olen iloinnut pitkästä ja antoisasta lounaasta kolleegan kanssa, onnistuneesta palaverista uuden työkaverin kanssa ja Tyttärestä, joka oli silittänyt kasan vaatteita, vaikken ollut edes vihjaissut asiasta!

Wednesday, August 15, 2007

Työt haittaavat harrastuksia...

Kokonaista kolme päivää ilman lankaa - tai ainakin melkein. Eilen aloitin sentään kukkahuivin, jonka tuttava tilasi jo toukokuussa. Malli täytyy katsoa omasta, mutta ei se kovin vaikealta näytä. Siihen menee kivasti jämälankoja.

Eilisiltana aloitin blogikierroksen pitkästä aikaa ja mitä tapahtui? Läppäri sammui - zzzzpiuuu!!! Eikä lähtenyt enää käyntiin minun yrityksilläni. Mies sai sen heräämään hetkeksi henkiin ja löysi vian. Kone pääsi hänen mukaansa töihin korjattavaksi, vika on onneksi vain tekninen, jokin osa pitää juottaa uudelleen - tai sinnepäin.

Töissäkin tietokone vastustaa - yksi tärkeä dokumentti on kateissa ja olen saanut jopa kaksi IT-puolen kolleegaa sitä etsimään. Muuten menee aivan mukavasti, tämäkin työviikko alkaa olla lopuillaan!

Monday, August 13, 2007

Syksyä odotellessa... I väntan pä hösten...

Paremman mannekiinin puutteessa virittelin myssyt ja kaulaliinat taikinakuppien päälle. I brist på bättre fotomodell byggde jag detta av degskålar.


Novita Kuura 200 gr.


100 gr ranskalaista mohairsekoitetta nimeltään Venus, vyöte kadoksissa. Myssyn tein jo viime talvena, kaulaliina syntyi edellisen Kuuran jatkona, kun kerran vauhtiin pääsin. Eiköhän näillä pärjää aika pitkälle syksyllä. 100 gr fransk mohairblandning Venus, bortsprungen banderoll. Mössan stickade jag redan i vintras och halsduken blev till efter förra, när jag ändå var i farten. Dessa räcker ganska långt i höst.

Lapasvaihdon parit on vaihdettu! Kiva tempaus syksyn iloksi.
Vantbytespartner har delats ut! Rolig kampanj på gång under hösten.

Sunday, August 12, 2007

Kunnianosoitukseni....

... annan seuraaville rokkaaville ja bloggaaville neulojille:

Rebekka
Kirjoitat niin kivasti, suoraan ja ilman kommervenkkejä. Blogi on täynnä kauniita kuvia ja hienoja töitä. Uudistat ja kehität blogiasi koko ajan. Jaksat ja ehdit kommentoida. Et koskaan valita, vaikka aihetta olisikin (viittaan kipeisiin polviin ja hartioihin...)
Tellu-Tellervo
Uskomattoman kauniita töitä, aivan minun makuuni. Monipuolinen blogi. Puutarhasi on valtavan upea kuvista päätellen.
Kanerva/nurjat
Erilainen. Taiteellinen. Kuvat ovat ihastuttavia. Kerrot lapsiperheen elämästä todella kauniista ja positiivisesti. Blogi pursuaa iloa ja tyytyväisyyttä elämään.
Pohjis
Kiva, että on myös teini-ikäisiä bloggaavia neulojia. Tämä todistaa, että iällä ei ole mitään merkitystä, kun on sama mielenkiinto ja harrastukset.
Minnie
Ihailen suunnattomasti nuoria äitejä, jotka jaksavat ja ehtivät neuloa ja ommella lasten pyöriessä jaloissa 24 tuntia vuorokaudessa. Tämä on yksi blogeista, jota aloin seurata säännöllisest heti alkuun, kun blogimaailman löysin.

Itse sain kunnianosoitukset sekä Seijalta että Marialta, joten heitä en voi itse äänestää. Muussa tapauksessa molemmat olisivat olleet ykkössijalla. Myös muita ykkössijan blogisiskoja on vaikka kuinka monta, mutta nuo viisi mainitsen tällä kertaa.

Saturday, August 11, 2007

Ja vielä lisää!

Myös Maria on huomioinut minut blogissaan, olen todella iloinen ja onnellinen kunnianosoituksesta! Palaan asiaan vielä viikonlopun aikana.



Ostin työkaverilta hänen itse kutomansa maton.


Väriyhdistelmä vanha roosa, kirkas roosa, harmaa, valkoinen ja musta on todella kaunis ja tasapainoinen. Paikkaa matolle en ole vielä keksinyt, mutta värit sopivat mihin huoneeseen tahansa meidän talossa.



Pitkästä aikaa pientä päivitystä puutarhasta. Tässä on kurpitsan kukka ja -alku tuossa alempana. Ei taida ehtiä enää jättikurpitsaksi, josta voi tehdä majan Pikku Myyn tapaan! Tytär tilasi sellaisen ollessaan n. 5-vuotias, kun ensimmäisen kerran yritin kasvattaa kurpitsoita. Silloin sain yhden melko ison kasvamaan kompostin päälle, mutta joku varasti sen! Ihan tosi, varsi oli leikattu veitsellä poikki ja kurpitsaa ei löytynyt mistään...

Näitä iljetyksiä löytyy silloin tällöin, ehkä 2 viikossa. Jokaisen tähän asti löytämäni olen nitistänyt, ne munivat kuulema 400 munaa jokainen, joten ensi vuonna pitää aloittaa jahti jo aikaisin keväällä. Tämä yksilä on tavallista pienempi...




Tällä viikolla olen iloinnut hauskoista hetkistä kolleegan kanssa töissä, lämpimän kesän paluusta, Tyttären jalkapallomenestyksestä, Pojan siivousurakasta ja yhteisistä hetkistä Miehen kanssa eilen, kun hän sekä vei että haki töistä. Ja tietenkin







Friday, August 10, 2007

Ojoijojoijoi!!!

EDIT: Korjasin linkin (ainakin luulen niin!!!!)

Olen onnesta aivan mykkänä ja kauhean iloinen kunnianosoituksista! SeijaP on äänestänyt minut yhdeksi rokkaavista ja bloggaavista neulojista!! Eikä siinä kaikki! Myös Muoriska on huomioinut minut bogissaan ja myöntänyt minulle Nice Matters Award! Ja minä olen niin onneton bloginkäyttäjä, etten osaa edes nappeja kopioida....
Olen aivan uskomattoman otettu näistä huomionosoituksista ja lähetän virtuaaliset halaukset molemmille! Nyt alkoi pohdinta, kenelle nämä lähettää jatkossa? Vaihtoehtoja on useampia, joten tarvitsen mietintäaikaa ainakin huomiseen....

Nyt olen ollut kokonaisen viikon töissä ja kyllä on kiva, että on vihdoin perjantai-ilta. Poika oli imuroinut koko talon ja siivonnut sekä pikkuvessan että kylppärin (piti hieman patistaa). Tytär oli pessyt kolme täyttä koneellista pyykkiä (häntä piti patistaa hieman enemmän).

Uusi myssy on lähes valmis, koko huomattavasti pienempi. En ole uskaltanut vielä kunnolla sovittaa!

Thursday, August 09, 2007

TAAS!!? - IGEN!!?


Siis liian iso! Ja tällä kertaa tarkistin silmukkamäärän ja puikot ja langantiheyden kaikkien sääntöjen mukaan. Voi itku! Purkuun menee ja uusiksi, onneksi on pieni työ tällä kertaa. Laitan uuden sitten näytille, jos onnistuu. Tarkoitus on tehdä myös kaulaliina samasta langasta. Tällaisia töitä minä neuloskelen iltaisin, kun lämpötila on laskenut alle +30 asteen...

Alltså för stor! Och denna gång kollade ja både masktätheten, garnet och stickorna enligt alla konstens regler. Attans! Kommer att repa upp och sticka en ny, tur att detta inte är större denna gång. Meningen är att sticka även en matchande halsduk av samma garn. Sånt här håller jag på med på kvällarna när temperaturen har sjunkit under +30 grader....

Tuesday, August 07, 2007

Villatakki - Kofta

Luumunpunainen Novitan Aino, tasan 500 gr. Plommonröd Novitas Aino exakt 500 gr.

Napit on kirpputorilta. Knapparna från loppis.

Oma mallin. Egen modell.

Yritin ensin kuvata päälläni, muttei siitä mitään tullut helteen takia. Nyt illalla kahdeksalta on pitkälti yli +20 varjossa. Töissä on onneksi viileää, tulee huivit käyttöön!
Först försökte jag fota koftan på mig, men det gick inte pga värmen. Vi har fortfarande långt över +20 fast klockan närmar sig åtta på kvällen. På jobbet är det svalt så sjalarna kommer till nytta!

Sunday, August 05, 2007

Kirpputorilla - Bakluckeloppis

Kaunis, aurinkoinen ilma houkutteli minut lähtemään kirpputorille myymään tavaroita. Kassit ja laatikot ovat olleet odottamassa oikeastaan koko kesän, mutta ilmat ovat olleet todella epäsuotuisat ulkoilmakirppikselle. Sain aika kivasti myytyä, aika paljon kankaita ja noin kilon lankaa kaiken muun lisäksi. Koska olin yksin liikkeellä, en päässyt tuhlaamaan tienestejäni muiden tavaroihin. Naapuriauto myi verhoja enkä voinut olla ostamatta tätä kaunista kuosia, kaksi pituutta SEK 20. Sopiva hinta mielestäni. Verhot ovat paksua pellavaa, puhtaat ja tuoksuvat myös vastapestyille. Itse en tule käyttämään verhoina vaan pöytäliinoina.

Vackert och soligt väder lockade mig att åka till bakluckeloppis för att sälja. Jag har haft ett antal banankartonger och ICA-kassar färdiga egentligen hela sommaren för att vänta på rätt tillfälle, men vädret har inte lockat till utomhusloppis. Jag lyckades att sälja rätt hyfsat, speciellt tyger och garn utöver andra grejor. Jag åkte ensam och därför kunde jag inte slösa förtjänsten till andras varor. Grannbilen sålde en del gardiner och jag kunde inte motstå att köpa dessa två längder för 20 kronor. Lagom pris tyckte jag. Gardinerna är av tjockt linneväv, rena och luktar till och med nytvättade. Jag kommer att använda dessa som dukar.

Friday, August 03, 2007

Ostoksilla

Työpaikkani lähellä on laadukas kirpputori, jossa menin käymään heti ensimmäisenä työpäivänä. Mukaan pääsi paksu kansio, joka oli yksi neljän osan sarjasta. Toiset kansiot sisälsivät kankaan- ja matonkudontaa, ompelua ja nypläystä.


Sisäkannessa on selvät ohjeet ja merkinnät tärkeimmistä neulomiseen ja virkkaamiseen liittyvistä asioista.

Kaikki mallit eivät ole ajankohtaisia, mutta perusmalleja löytyy niin paljon, että kelpuutin kansion omaan pikku kotikirjastooni. Kansion hinta SEK 45!


Toisena työpäivänä kävin sitten lähellä sijaitsevassa Suomalaisessa kirjakaupassa Famulta saamani vinkin innoittamana. Mary Oljen vihkoset olivat kuitenkin loppuunmyytyjä, mutta löysin toisen kivan kirjan.

Ensi vuoden kalenterit olivat juuri saapuneet, olivat vielä pahvilaatikoissa lattialla, mutta tarkka silmäni löysi tämän ihanuuden. Tuli ihan lapsuus mieleen!

Eilisiltana oli tyttöjen ensimmäinen jalkapallo-ottelu korjaamissani pelipaidoissa. Voitto tuli ja sain kovasti kiitosta ja kehuja siististä työstäni. Nimilappu oli kuulema piste i:n päälle ja kiva yksityiskohta, jota ei millään muulla joukkueella ole. Kaiken lisäksi treenaaja oli sopinut miesten paitojen palkkion suuruuden: 2000 kr 30 paitaa!! Olin yllättynyt ja iloinen ja suostuin ilman muuta korjaamaan myös ne. Mutta niihin ei sitten saa laittaa "logoa", ei kuulema sovi tyyliin....





Thursday, August 02, 2007

Yksi eteen, kaksi taakse....

Nimittäin silmukoita! Aloitin villatakin Novitan luumunpunaisesta Ainosta. Mutta kyllä vastustaa! Olen tehnyt saman emämunauksen kaksi kertaa, sellaisen jota en luulisi enää tässä vaiheessa tekeväni. Olenhan neulonut villatakkeja elämäni aikana niin monta, että luulisin osaavani mittasuhteet jo unissani. Tein takin yhtenä kappaleena kainaloihin ja jaoin sitten silmukat kolmeen osaan, siis kolmeen yhtä suureen osaan. Ensimmäisen kerran kavennukset menivät tietenkin pieleen, joten purin osat olkapäistä kainaloihin ja tein uudelleen, samoilla mittasuhteilla, kavensin vain kaula-aukkoa enemmän. No eihän se onnistunut, kun takakappaleeseen ei riittänyt niskaan juuri yhtään silmukkaa.....
Nyt takki odottaa korissa uutta purkamisen puhtia. Onneksi on paksua lankaa paksuilla puikoilla!

Töissä oli oikein kivaa, vaikka lähes koko päivä meni henkilöstötilastoa täyttäessä.

Wednesday, August 01, 2007

"Ensimmäinen päivä se on pahin hirressäkin"

Äitini lempilause mielessäni lähdin tänä aamuna töihin. Aivan turhaan jännitin, päivä meni oikein hyvin. Näin elokuun alussa on moni vielä lomalla ja sain todella pehmeän laskun. Sitä edesauttoi tietenkin, että sijaiseni on vielä koko ensi viikon rinnallani. Esimies ei kai uskalla jättää minua ihan kylmiltään sekoittamaan systeemejä! Työpöydälläni oli odottamassa tervetuliaiskukka, siitä ilahduin erityisesti. Kotona oli asiat kunnossa, koira oli onnesta sekaisin, kun tulin kotiin.

Eilen valoin tämän kesän viimeisen lintualtaan.






Olen tehnyt näitä tänä kesänä 4 kappaletta, eiköhän tuo riitä. Menevät luultavasti lahjoiksi. Kaikkein suurin halkesi ikävä kyllä, pohja oli liian ohut. Puolikkaat voi ehkä käyttää koristeena jossain paikassa omassa puutarhassa.