Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, January 31, 2008

Rovaniemi-lapaset


Mummin 80-vuotislahja on valmis! Koska hän on asunut Rovaniemellä jo yli 50 vuotta, niin ajattelin että oman paikkakunnan lapaset voisivat olla kiva lahja. Syksyllä jo kyselin, tunteeko hän mallin, mutta vastaus oli kielteinen. Siitä jäi sitten lahjaidea itämään. Lanka on Novitan Floricaa, puikot 2½, silmukoita 64. Lankaa meni 64 gr. Lyhensin mallikuviota kärjestä yhden tähden verran, muuten niistä olisi tullut aivan liian pitkät ja suhde peukaloon täysin väärä.
Olen kotosalla vielä. Luulin jalkani olevan jo hyvässä kunnossa, mutta kyyditettyäni Tyttären kouluun ja käytyäni yhdessä koulun lähellä sijaitsevassa kirpparissa, sitä alkoi särkeä oikein kunnolla ja parempi olisi selvästikin olla ilman kenkiä. Huomenna on tarkoitus mennä töihin, pääsen Miehen kyydissä mennen tullen ja ehkä voin ottaa jotkut tossut jalkaan tai yrittää enimmäkseen pysyä työpöytäni äärellä. Teen päätöksen vasta tänä iltana.
Seuraavassa postauksessa TIPUJA!!!








Tuesday, January 29, 2008

Hyvin meni!


Mitä pienempi haava sen suurempi paketti, valisti lääkäri operaation jälkeen. Paikallispuudutus, kaksi tikkiä, mutta aivan "oikea" leikkaus leikkaussalissa. Lääkärin lisäksi pyöri ympärilläni ainakin neljä hoitajaa. Yksi pesi jalkaa, toinen järjesteli instrumentteja, kolmas sääteli koneita ja lamppuja ja neljäs tarkkaili minua. Olisi vähemmälläkin selvinnyt, omasta mielestäni, mutta tunsin ainakin olevani hyvissä käsissä. Töiden puolesta on sairasvakuutus, joka korvaa kaiken. Leikkaus tapahtui yksityissairaalassa. Jälkeenpäin sain kupin kahvia ja kinkku-juustovoileivän! Ja yksi hoitajista kehui villasukkaani iloisenväriseksi...

Neulelomaa pidän tämän loppupäivän ja huomisen - tavoitteena on saada Mummin syntymäpäivälahja valmiiksi ja ehkä muutama tipu lisää.

Sunday, January 27, 2008

Jämälankaprojekti


Alkaa olla jo pääsiäinen mielessä. Näitä tipuja lähti kaksi kaveria uuteen kotiin Palagan luo arpajaisvoittona. Lisää on syntynyt jo aikamoinen parvi, joka on menossa huovutuskoneeseen. Emokin on jo puikoilla, mutta vasta puolessavälissä. Huopatossuista jäi Létt-Lopia sellaiset pienet jämät, jotka on kiva käyttää näihin. Yksi tipu painaa n 20 gr.

Aurinko paistaa täysin siniseltä taivaalta ja on sunnuntai!

Saturday, January 26, 2008

Ystävä ilahdutti!!



Eilen melko rankan työviikon jälkeen kotiintullessani odotti paketti, jonka sisältä löytyi lankaa! Eikä ihan mitä lankaa vain, vaan italialaista LAATULANKAA! Ilahduin valtavasti, KIITOS! Mitähän näistä tekisi?

Onneksi on rauhallinen viikonloppu meneillään. Ainoat ohjelmanumerot ovat Tyttären meno kaverin syntymäpäiville (vienti ja haku sinne) ja Anopin vierailu huomenna. Hänet on kutsuttu syömään. Sain suostuteltua Pojan imuroimaan koko talon keskiviikkona ja se saa kelvata viikonlopun yli. Itse voinkin sitten pestä vessat ja siistiä keittiön ennen huomisiltaa.

Tiistaina menen pieneen leikkaukseen. Jalassa on patti, joka poistetaan. Ei mitään hälyyttävää, ortopedin mukaan vain limaa, jota on vuotanut isonvarpaan nivelestä. Paikallispuudutus ja kotiin heti operaation jälkeen. En edes tiedä, saanko sairaslomaa sen jälkeen, vai menenkö jo keskiviikkona töihin. Olisi kiva saada pientä "neulelomaa".... Työn alla on syntymäpäivälahja Mummille.

Sunday, January 20, 2008

Ankan sukua?

Kaikesta päätellen on suvussamme joskus aikoinaan ollut ankka, epäilen kovasti isän puolta.

Tarkoitus oli alunperin näyttää tekemäni säärystimet, jotka ovat olleet jo ahkerassa käytössä jonkin aikaa. En kuitenkaan voinut olla kommentoimatta jalkateräni muotoa.
Tänään paistoi aurinko! Tein tosi pitkän kävelylenkin blogikoiran kanssa ja kyllä piristi. Nyt on patterit ladattu uutta työviikkoa varten.

Saturday, January 19, 2008

Arvonta suoritettu!

Palagan nimi nousi arvontakorista! ONNITTELUT! Laitan sinulle sähköpostia siihen osoitteeseen, joka on blogissasi. Kiitos ja kukkia kaikille osanottajille!

Kovin moni ilahdutti ympäristöään joko laittamalla jotain suosikkiruokaa (minä myös!) tai leipomalla. Monta muutakin hyvää vinkkiä löytyy postauksen kommenteista, käykää katsomassa!

Meillä on myrskyinen ilma, onneksi se ei tullut aivan täydellä teholla tänne niinkuin länsirannikolla, jossa ihmisiä kehoitettiin pysymään neljän seinän sisällä. Minä olen silti ollut sisällä jalkapalloturnauksessa lähes koko päivän. Kävin puoliltapäivin suorittamassa arvonnan ja nyt illemmalla jäin kotiin pesemään pyykkiä ja julistamaan arvonnan tuloksen - pelit on Tyttärellä vielä kesken. Jos hänen joukkueensa pääsee jatkoon niin loppuerät ovat vasta huomenna.

Hyvää lauantai-illan jatkoa!

Thursday, January 17, 2008

Pilkkukuume?

Itse epäilen vahvasti, että viime viikonlopun tauti oli pilkkukuumetta. Sen seurauksena valmistui kaksi paria lapasia, tämä toinen punainen pari jälkitautina...


Molemmissa lankana Isoveli, jota jäi vain pari metriä. Pilkkuina se omavärjäämä seiskaveikka.

Lisää "You make my day" -kukkia tuli vielä lisää. Kiitos Maddaleena ja Hansu!

Arvonta-aikaa huomisiltaan, tarkemmat tiedot edellisessä postauksessa. Jaa, että mitäkö itse tein eilen muiden iloksi? Koko perheen lempiruokaa!

Wednesday, January 16, 2008

Arvonta!

Lisää "Make my day" -kukkia, KIITOS Seija ja Ira!

Tuulintuvassa ei ole ollut aikoihin arvontaa, joten ajattelin että nyt olisi sopiva sauma ilahduttaa sekä itseään että vierailijoita. Molemmat laskurini pyörivät kiitettävästi, ensimmäinen lähentelee huimaavaa tasalukua ja toinenkin on jo saavuttanut kunnioitettavan luvun. Osallistua voi kommentoimalla tähän päivitykseen, aikaa on tämän viikon perjantai-iltaan kello 18.00 saakka (paikallista aikaa, tunti lisää Suomessa). Tällä kertaa ei tarvitse vastata mihinkään kysymykseen, vaan annan teille pienen tehtävän. Koska blogini on viime päivät pyörinyt ilonaiheiden ympärillä niin ajattelin pyytää teitä kommentoijia myös osallistumaan: ilahduttakaa jotain lähellä olevaa henkilöä juuri tänään! Kotona, koulussa, töissä, bussissa, kassajonossa, kadulla, autojonossa, missä vain! Eleen ei tarvi olla suuri. Se voi olla hymy, olalle taputus, kiitos, tervehdys, toisen huomaaminen, halaus, blogikommentti... Mikä vain minkä luulette ilahduttavan toista. Kertokaa mielellänne kommentissanne mitä olette tehneet, se ei kuitenkaan ole vaatimus osallistumiseen. Ehkä niistä saa vinkkejä omaan arkipäivään?

Aloitan työpäiväni kurkistamalla tänne enkä tähän mennessä en ole pettynyt kertaakaan!

Sunday, January 13, 2008

Lisää ilonaiheita!

Sain tunnustusta myös Marialta että Marjutj:ltä "Make my day" -meemin tiimoilta! Kiitos vielä kerran!

Kun lauantaina sain odottamatta vapaapäivän, siis oikean vapaan vapaapäivän, niin neuloin tietenkin. Tuloksena lapaset Isostaveljestä. Nuo pilkut ovat itsevärjättyä Seiskaveikkaa ja piristävät mielestäni lopputulosta. Lankaa meni pari metriä vajaat 100 g.



Peukalossa oikaisin ja tein sen yksiväriseksi. Ajattelin laittaa nämä myös keräykseen sukkien lisäksi. Lämpimät ja hyvin kädessäpysyvät. Toinen pari punaisesta langasta on jo puikoilla!


Ilonaiheita!

Ensinnäkin lämpimät kiitokset Villannelle "You make my day" -huomionosoituksesta! Kylläpä piristit mieltäni! En laita tätä itse jatkoon, koska on niin vaikea valita vain 10 bloggaajaa, mutta sinä kuulut ehdottomasti joukkoon joka kerta kun blogisi luen.

Toinen ilonaihe on, että flunssani tai mikä lie ollut on jo ohi. Taidan olla työnantajan unelma: sairastun perjantaina ja sinnittelen töissä koko päivän, sairastan lauantaina ja lepäilen sunnuntaina. Maanantaina taas teräkunnossa töissä!

Kolmas ilonaihe on neule, joka uhkasi muuttua Ufoksi. Osat oli neulottu ja jopa ommeltu yhteen, odotti vain viimeistelyä. Eilen sen sitten otin työn alle ja sain valmiiksi. Ja kaikkein parasta, olen siihen myös tyytyväinen!




Lankana Aino, meni 380 gr. Malli omasta päästä.Olen kovin ihastunut noihin kaulusröyhelöihin, vaikken mikään romantikko olekaan, mitä tulee pukeutumiseen.

Neljäs ilonaihe AURINKONPAISTE!!!!

Mitähän tämä päivä vielä tuo tullessaan?

Saturday, January 12, 2008

74 g!!!!

Ennen oli sukkalangat riittoisia! Näihin polvisukkiin meni siis tasan 74 g vanhaa, marinoitua lankaa, jonka vyötteessä luki, että se on villaa nylonilla vahvistettuna. Tuoksui villalle, joten sitä täytyy olla valtaosa. Ei myöskään kiiltele. Höyrytyksen jälkeen sukista tuli myös mukavan pehmeät.

Vuoden ensimmäinen flunssa iski eilen täysin yllättäen. Ihmettelin töissä, kun kaikki paikat olivat kipeät, jopa sormet, enkä ole edes treenannut mitään. Köpöttelin kuin vanha mummo kopiointikoneen ja työpöytäni väliä. Palelin myös koko päivän. Kotiintultua mittasin kuumeen, varmuuden vuoksi, ja olihan sitä 37,9, joka on minulle aivan tarpeeksi. Saan kuumetta hyvin harvoin ja vähän, mutta se riittää yleensä tainnuttamaan. Nukuinkin kellon ympäri ja nyt aamulla on olo hieman parempi.

Thursday, January 10, 2008

Uudenvuodenlupaus....

... tai tavoite? Olen tämän alkuvuoden aikana neulonut useammankin sukkaparin, mutta sukkalankalaatikkoni näyttää aivan yhtä täydeltä kuin aina ennenkin. Pikkuhiljaa mieleen on hiipinyt ajatus, että jos saisin neulottua edes yhden sukkaparin kuukaudessa niin vuoden loppuun mennessä niitä olisi n 26 paria. En ehdi itse enkä edes perheen voimalla käyttää noin montaa paria, joten ylimääräiset voisi lahjoittaa keräykseen. Minimimäärä on siis yksi pari kuukaudessa, voihan noita neuloa enemmänkin.....

Friday, January 04, 2008

Mikki Hiiri -kaktukseni...

.. on tämän näköinen!


Muutaman viikon aikana se on pukannut uusia lehtiä/oksia/ituja/kukkia? joka suuntaan kovaa vauhtia. Vuoden pimeimpään aikaan! En ole sitä hoitanut sen kummemmin kuin ennenkään, se saa tilkan vettä kerran viikossa ja on ollut samalla ikkunalaudallakin itään päin koko elämänsä ajan paitsi koko kesän ulkona. Viime kesä oli jopa niin sateinen, että tuskin se mitään aavikon tunnelmaa ehti saamaan.

Yöpöydällä odottelee mielenkiintoinen kirja: Mauri Paasilinnan "Sotamorsian", joka kertoo ihmiskohtaloista toisen maailmansodan ajoilta kotikaupungissani Rovaniemellä. Hyvää yötä!


Thursday, January 03, 2008

Tammikuu....


... alkoi ja Tukholmaan satoi 10 cm lunta! Blogikoira on aivan sekaisin ilosta joka kerta, kun menemme ulos. (Kuva on viimevuotinen, mutta voisi olla myös tänään otettu...). Tosin se oli vaikea saada hereille ja aamupissalle ensimmäisenä arkena: myös koira oli saanut "huonot tavat" vapaapäivien aikana ja tottui nukkumaan 9-10:een aamuisin. Uuden vuoden raketeista se ei juuri korvaansa lotkauttanut. Eniten se reagoi paukkujen hajuun ja yksittäisiin raketteihin.


Töissä on alkukuussa aina eniten tekemistä ja nyt pitää vielä päivittää kaikki rekisterit uudella vuosiluvulla. Tuo 2008 sujuukin jo kuin vanhastaan. Mukavia tällaiset lyhyet viikot... Työkaveri sai kaksi paria lämpimiä pitkävartisia villasukkia ja oli todella tyytyväinen. Toinen sai valita kahdesta tossuparista mukavamman väriset ja oli myös hän tyytyväinen. Itselleni aloin neuloa polvipituisia villasukkia kai lumituiskun innoittamana.


Tänään iltalenkillä blogikoiran kanssa viuhtoi tien yli suuri kettu häntä pörröllään! Taisi olla vasta kolmas kerta, kun näin ihkaelävän ketun juoksevan vapaana. Koiran olin onneksi juuri kiinnittänyt talutushihnaan, muuten se olisi aivan varmasti pinkonut perään enkä uskalla ajatellakaan kuinka siinä olisi käynyt!