Tuulintupa - TuuliStuga

Sunday, June 17, 2012

Uusi projekti

Molemmat lähtevät lahjaksi lämmittämään toisten jalkoja. Ylempi pari työkaverille ja alempi ystävälle.
Tästä tulee isona ryijy! Projekti on muhinut päässä jo yli kaksi vuotta. Lankaa on lajiteltuna useampaan laatikkoon.

Eilen ostamani kumisaappaat on kokeiltu moneen kertaan Blogikoiran kanssa. Meillä on satanut vettä koko viikonlopun!

Saturday, June 16, 2012

Kirpputorilla





Sateisena päivänä Tyttären kanssa lähdimme keskustan suureen kirppariin. Minä olin oikeastaan vain seuralaisena, mutta nämä kengät oli ihan pakko saada! Nahkavuori ja lähes käyttämättömät ja minun jalkaani sopiva lesti. Toinen kenkäpari oli sitten kumisaappaat....

Puutarhassa kukkii Kameleonttipensas. Kukat ovat erittäin vaatimattomat ja jäävät täysin näiden uskomattoman kauniiden lehtien varjoon


Käsityörintamalta sen verran, että kaksi sukkaparia on valmistunut. Molemmat päättelemättä ja kuvaamatta. Lisäksi olen lajitellut purkutuomion saaneet neuleet omaan koriin ja jopa purkanut yhden aika suuren työn. Olen vihdoinkin tullut siihen tulokseen (monen vuoden jälkeen?), että neuleet, joihin en ole tyytyväinen, saavat palautua jälleen langaksi ja toivottavasti uudeksi neuleeksi. Tässä on tosin se huono puoli, että lankavarasto lisääntyy.

Viikko juhannukseen ja kaksi ensimmäiseen lomaviikkoon, jolloin lähdemme Ahvenanmaalle.

Sunday, June 03, 2012

25 vuotta saman yhtiön palveluksessa!


Aloitin 1 kesäkuuta 1987. Noihin vuosiin mahtuu paljon muistoja ja tapahtumia, sekä työn puolesta että yksityiselämässä. Yhtiö on muuttanut muotoaan moneen kertaan, eihän se sama ole kuin silloin alussa, sen takia en ole hakeutunut muualle. Olen myös vaihtanut työtehtäviä useaan otteeseen, ollut äitiyslomalla kaksi kertaa ja vuorotteluvapaalla vuoden.

Päivää juhlittiin täytekakkukahveilla ja kukkakimpulla oman osaston kanssa. Meillä ei ole sääntöjä näin vanhojen työntekijöiden juhlimiseen, olen toinen "vanhimmista". Esimieheni lupasi korjata asian viipymättä!

Meillä on satanut torstai-illasta saakka ja minä neulon sukkaa.