Viime viikonloppuna...

... tapasin blogisiskon Salomean. Juttua riitti, erittäin vähän käsitöistä, vaikka se meidät yhdisti alunperin.

Sitä ennen ehdin piipahtaa kirpputorilla. Meillä ei ole kissaa eikä ole edes suunnitelmissa hankkia koskaan (?), mutta tämä oli niin vastustamaton, että pääsi mukaan. Ajattelin laittaa kynttilät noihin kuppeihin. Pää ja häntä ovat muttereilla kiinni ja niitä voi kääntää eri asentoihin.



Muuten meillä on tämännäköistä tällä kertaa.  Vasemmalla kuivatettuja orakkaita, keskellä etikkasieniä ja oikealla kuivattettuja suppilovahveroita ja torvisieniä. Enhän minä muita uskalla poimia!


Eteiseen kasasin vinon pinon polttopuita, ettei tarvi lähteä hakemaan liiteristä. Luistimet ovat Anopin ja oleet kovassa käytössä vuosikymmeniä sitten.



Takapihan pikkukuusi on kasvanut kolmen vuoden aikana niin että jaksaa jo kantaa ensimmäiset lamput.

Marraskuu

Tasan kuukausi ennen jouluaattoa Tuulintupa herää pitkän tauon jälkeen! Perustin blogini alunperin käsityöblogiksi, mutta huomasin, että se alkoi muuttaa muotoaan eikä käsityökertomuksia ollut tarpeeksi. Samassa iski blogiväsymys, päivitykset alkoivat tuntua pakonomaisilta eikä aika koskaan riittävän. Olin jo vähällä sulkea blogitupani.

Nyt aloitan uuden ajanjakson. Ensinnäkin päivitän korkeintaan kerran viikossa. Luultavasti mökiltä ja näiden tapahtumien keskeltä. Aiheina omat elämykset ja ajatukset. Metsä, meri, koira, käsityöt, muut työt, Mies, Blogipoika ja -tyär, kirjat, kirpputorit ja muu tällä hetkellä ajankohtainen.

Tyär muuten ei ole kirjoitusvirhe vaan Lapin murretta, joka selvisi minulle vasta pari viikkoa sitten luettuani Katja Ketun "Kätilön". Isäni nimittäin kutsui minua lempinimellä "Tyärriepu". Veljeni käyttävät sitä yhä silloin tällöin. Isä oli Hämeessä syntynyt, äiti on Karjalasta, mutta he perustivat perheen Kemijärvelle ja Rovaniemelle 50-luvun lopussa Lapin uudelleenrakentamisen yhteydessä. Isä oli rakennusmestari ja koko Lappi oli hänen työmaataan. Rakennusten tarkistuskäynneillä hän tapasi paljon paikallisia asukkaita ja osa murteesta tarttui mukaan. Me lapset emme silti oppineet "panemaan hoota oikheaan paikhaan", kotona puhuttiin etelän murretta, joten "Kätilön" lukeminen oli erittäin mielenkiintoista. Samalla myös erittäin rankkaa lukemista, en ole vieläkään täysin toipunut sen aiheesta.....

Tuulintuvan sisäänkäynti, tervetuloa!