Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, February 28, 2008

Kevättä ilmassa

Nelmi kyseli kuinka pitkällä kevät on Tukholman korkeudella. Lähdin aamupäivällä Blogikoiran kanssa pienelle lenkille, kun flunssa alkaa vihdoinkin helpottaa. Otin kameran mukaan ja tässä tuloksia. Kaikki kuvat ovat omalta tontilta.

Pioni työntää kukkanuppuja aivan tosissaan! Toivottavasti ei tule yöpakkasia, jotka vievät nämä alut.
Lumikelloja on joka puolella ja samoin noita keltaisia (Vintergäck), joiden nimeä en koskaan muista suomeksi. Yksi ponteva voikukan alku näyttää myös kasvavan ja muutama krookus tässä penkissä.

Toisessa penkissä on krookuksissa jo nuppuja.

Narsissit myös nupuillaan.

Äitienpäiväruusu, jonka istutin ulos syksyllä. Unohdin suojata havuilla, mutta sillä ei näköjään ole väliä: nuo punaiset ovat uusia versoja!

Flunssa alkaa tosiaankin helpottaa. En muistakaan, koska viimeksi olisin ollut näin monta päivää sairaslomalla, yleensähän olen kipeä viikonloppuisin! Huomisesta en vielä tiedä, mutta järki sanoo, että parasta olisi jäädä kotiin. Toisaalta taas työt kasaantuvat... Lopullinen päätös jää joka tapauksessa vasta illaksi.


8 Comments:

  • Siellä on kevät jo todella pitkällä. Täällä Turun seudulla narsissit ovat noin 4 cm pitkiä eli kovasti tunkevat jo ylös.

    By Blogger möhönasu, at 4:08 AM  

  • Ihania kevätkuvia!!! Suomenselän korkeudella sataa lisää lunta, aina vain lunta... ei saisi kyllä valittaa, toisaalla Suomessa valkoista talvea toivotaan, meillä sitä on!

    By Anonymous Anonymous, at 4:32 AM  

  • Nimi jäi...

    By Blogger Rasa, at 4:33 AM  

  • Jos Tukholman lähellä on kevät noin pitkällä, miten sitten Rejmyressä, missä miehen sukulaiset asuvat.

    By Anonymous Anonymous, at 10:41 PM  

  • Meillä itäisessa Suomessa tulee vaan lisää lunta! Ei ole mikään kiire puutarhahommiin, onneksi! :-)

    By Blogger Pami, at 11:29 PM  

  • Kiitos kehuista! Toivottavasti flunssa on jo helpottanut ja pääset myös töihin.

    By Blogger Hanski84, at 12:44 AM  

  • Kyllä kevät on teillä hyvällä alullaan. Meillä alkaa olla jo kivasti valoa,mutta lunta tupruttelee nyt täällä Hämeessä.

    By Blogger Tupuna, at 2:03 AM  

  • Meillä lumi tällä hetkellä peittää kaikki maasta nousevat pienet kasvun alut.Miinuksella ollaan asteissa nyt.-Hyvää naistenpäivänm iltaa Sinulle sinne lahden toiselle puolelle.

    By Anonymous Anonymous, at 8:44 AM  

Post a Comment

<< Home