Tuulintupa - TuuliStuga

Friday, May 01, 2009

Varaslähtö

Osallistuin Fufoiluun ja sen innoittamana kaivoin esiin kassillisen tilkkuja, jotka pääsivät akunlatauslomalleni. Lopputuloksena tilkkutäkki, jonka jätin mökille kiitokseksi lainasta. Urakoin kaksi päivää cd-kirjaa kuunnellen, aikaa meni n 10 tuntia yhteensä. Tilkut piti ensin päättää ja sitten koota. Virkkuukoukku unohtui kotiin joten ompelin palat yhteen. Peiton koko on 9x13 palaa ja yhden palan koko 14cmx14cm, sopiva yhden sängyn päiväpeitoksi. Yöt olivat kylmiä, vaikka poltinkin takkatulta ahkerasti, joten peitto oli tarpeellinen lisä. Viimeisen aamun kahvilla kietouduin sen sisään ja istuin rohkeasti ulkona aamuauringossa, ei palellut yhtään! Värit valitsin makuukammariin sopivaksi. Tilkkuja jäi toinen mokoma punasävyisiä, niistä voisi tehdä toisen, mutta taitaa kestää ennenkuin taas innostun. Oli aikamoinen urakka, mutta juuri sopiva työ lomallani.






Tätä en siis kelpuuta Fufoiluun, koska se valmistui huhtikuun puolella, mutta tämän innostamana ehkä saan muutaman muun työn pois päiväjärjestyksestä.



2 Comments:

Post a Comment

<< Home