Tuulintupa - TuuliStuga

Friday, July 11, 2008

Muutama kuva....

Kuivasin Tyttären lakkiaisruusut terassilla ja siihen ne ovat jääneet koristeeksi. Alapuolella on kasvamassa yksivuotinen käynnös, mutta se ei jostain syystä ole jaksanut kiivetä säleikköä ylöspäin suunnitelmieni mukaan.
Seuraavassa kuvassa Rododendron, josta kerroin edellisessä postauksessa. Yösateet ovat tehneet hyvää ja se on lähtenyt kasvamaan aivan mukavasti.
Bataatti, jonka laitoin ruukkuun jo huhtikuussa, muistaakseni, on vihdoin työntänyt useamman taimen ja näyttää sekin viihtyvän ruukussaan.

Yksi langoistani soitti äsken (siis Miehen veli...) ja kertoi, että voisin tulla maanantaina hänen työpaikaltaan valitsemaan ylimääräisiä taimia, jotka muuten heitetään kompostiin. Siis aivan uusia taimia, joilla ei ole mitään käyttöä. Lanko on töissä firmassa, joka hoitelee eri kuntien puistojen kasvit ja niiden hoidon. Taimia on kuulemma sadoittain, yksi- ja monivuotisia, erivärisiä, amppelikukkia, köynnöksiä, kukkivia ja viherkasveja. Sopii erinomaisesti ohjelmaan, koska nyt olen kahden viikon kesälomalla!
Käsityörintamalla ei muuta uutta kuin että villatakkini ensimmäinen etukappale alkaa olla loppusuoralla. Hitaasti hyvää tulee...


3 Comments:

  • Kauniita nuo ruusut:)
    Minkämoinen kasvi tuosta bataatista mahtaa tulla ?
    Jo vain taitaa loma hienosti hurahtaa taimien seurassa.....

    By Anonymous Anonymous, at 10:54 PM  

  • Ihania kasveja jo nyt; mitä mahtaakaan löytyä lisää!

    By Blogger Palaga, at 3:14 AM  

  • kiva kuulla, millaisia taimia mahdoitkaan saada. Ja langoista tulee ihan muuta mieleen kuin miehen veli :D

    By Anonymous Anonymous, at 11:02 PM  

Post a Comment

<< Home