Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, September 09, 2010

Aika rientää...

... onneksi! Maanantaina aloitin sädehoitokuurin, tunnelin pää alkaa häämöttää.

Käsitöissä on ollut aikaansaamaton vaihe. Sukkia olen sentään neulonut työkaverin tilauksesta kaksi paria ja yhdet lähtivät serkulleni Suomeen pienenä muisto- ja kiitoslahjana. Yhdet verhot ompelin mökille vierasmajan puolelle, mutta ne pääsevät ikkunaan vasta ensi keväänä suursiivouksen jälkeen.

Meillä on ollut uskomattoman hieno syyskuun alku. Aurinko lämmittää päivisin, vaikka yöt ovat kylmiä. Pientä ruskanpoikasta alkaa näkyä kaupungin ulkopuolella, varsinkin kuivat koivut ovat vaihtamassa väriä. Viime sunnuntaina poimin luultavasti viimeiset mustikat ja ensimmäiset puolukat. Sienimetsästä tulin ilman saalista jo toisen kerran, mutta vielä en ole antanut periksi, ehkä kolmas kerta toden sanoo.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home