Tuulintupa - TuuliStuga

Wednesday, August 16, 2006

Jotain valmistakin...

Tällainen tästä nyt sitten tuli. Sain juuri sopivan pituisen ja lankaa jäi sellainen 20 gr, joka meni Bellan peittoon.


Eilen sain tarmonpuuskan ja kaivoin esille UFOja. Ei niitä monta ole, mutta kiusaavat takaraivossa. Olen sen periaatteen ihminen, että en halua jättää mitään puolitiehen vaan tehdä valmiiksi niin pian ja hyvin kuin mahdollista. Töissä tämä kyllä onnistuu ja kotitöissäkin, jos saan rauhassa tehdä ilman häiritsijöitä. Mutta käsityöt! Niitähän saa tehdä rauhassa ja puuhastella oman aikataulun mukaan. Miksi ne sitten jäävät, osa, puolitiehen? Ja joskus sitä viimeistä silausta vaille. No, sain kuin sainkin napin ommeltua puuvillajakkuuni. Siis se on valmis. Ja sain kuin sainkin valmiiksi hihattoman puseron, jonka aloitin 1½ vuotta sitten.



Ymmärrän miksi se lensi nurkkaan. Ensinnäkin se on neulottu 100% pellavalangasta kolmosen puikoilla. Se oli ensimmäinen ja viimeinen työni neulottuna pellavasta. Varsinainen murheenkryyni. Lanka nimittäin säikeili koko ajan. Lisäksi pusero on kaksivärinen ja ohutraidallinen ja langanpäitä tuli vaikka kuinka paljon ja nehän yrittivät purkautua heti kun silmä vältti. Lanka oli kuin narua. "Se pehmenee käytössä" sanoi myyjä ja nyökyttelin mukana asiantuntevasti. Työkaverikin lohdutteli, että pellava on niin mukava muutaman käytön ja pesun jälkeen. Olisi kai pitänyt panna vyyhdet heti alkutekijöiksi pesukoneeseen. Tein sitten vielä yhden kunnon mokan. Ostin lankaa 200 gr (kaksi eri väriä) ja kun olin lähes valmis, näytti siltä kuin se ei olisi riittänytkään. Koska pelkäsin, että kun odotan liian kauan niin en enää saakaan lisää ja kävin varmuuden vuoksi ostamassa toiset 200 gr. Enkä sitten tarvinutkaan lisää! Mitä tästä opimme? Pidä pää kylmänä, neulo nopeammin, äläkä missään nimessä keri vyyhtejä ennenkuin olet täysin varma että tarvit lisää lankaa!!! Nyt en voi niitä edes vaihtaa ja maksoivat kunnon hinnan. Kauppa, josta ne ostin on muuten Yllet, joka sijaitsee Tukholman keskustassa Drottninggatan 106:ssa, siis päinvastaiseen suuntaan kuin Gamla Stan. Laadukas kauppa, joka on erikoistunut gotlantilaisiin tuotteisiin ja erityisesti gotlanninlampaan villaan.

Muuta tännepäin ei juuri kuulukaan. Satanut on kolme päivää peräkkäin ja ruoho alkaa taas vihertää kauniisti. Aita on saatu tontin ympärille ja Bella on sen jo testannut. Se on saanut valkoisia raitoja turkkiinsa, koska maali ei ollut ehtinyt kunnolla kuivua! Ja tilkkupeitto on kovassa käytössä.

4 Comments:

  • Pusero on hyvännäköinen, varsinkin helmareuna on kiva. Minä pidän pellavasta.

    By Blogger Päivi, Lankakomero, at 4:56 AM  

  • Olen kyllä malliin tyytyväinen. Siihen on myös hamemalli samalla helmareunalla, mutta saadakseen sen pitää ostaa langat. Eikä malleja löydy netistä ilmaiseksi, ikävä kyllä.

    By Blogger TuuliS, at 6:14 AM  

  • Tuon puseron helman ohjeellahan voisi sen hameen helman soveltaa. Sivuttain voisi hameen lyhennetyillä kerroksilla neuloa.

    By Blogger Päivi, Lankakomero, at 10:51 AM  

  • Pitää harkita. Mullahan on jo 100 gr mustaa valmiiksi kerittynä.

    By Blogger TuuliS, at 11:17 AM  

Post a Comment

<< Home