20 elokuuta 1991....

..... syntyi perheeseemme toinen lapsi ja ensimmäinen poika. Kiire oli: poltot alkoivat illansuussa, Anoppi tuli vajaan kaksivuotiaan isonsiskon vahdiksi yhdentoista aikoihin ja me lähdimme samalla ovenavauksella synnytyslaitokselle, jonne oli matkaa parikymmentä kilometriä. Mies ajoi niin kovaa kuin vanhalla Opelilla pääsi ja minä pyysin hiljentämään vauhtia, kun auto tärisi ja kivut yltyivät sitä mukaa. Hän vei minut suoraan sisäänottoon ja kävi parkkeeraamassa auton. Hän tuli takaisin juoksujalkaa ja ehti juuri ja juuri paikalle! Poika syntyi vastaanottohuoneeseen ja minä hämmästelin, että joko se tähän loppui. Tyttären synnytys kesti n. 12 tuntia. Kukaan ei hoksannut katsoa kelloa, joten päätimme syntymäajaksi 23.59. Muutaman parkaisun jälkeen Poika nukahti ja nukkui enemmän tai vähemmän aamuun saakka. Saman vuorokauden aikana Viro julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi.

Pojasta on kasvanut iloinen, rauhallinen ja huumorintajuinen nuorimies. Pääsiäisviikolla hän kasvoi minusta ohi, huomasin sen siitä etteivät silmät enää olleet samalla tasolla kuin omani! Tasan kaksi kertaa elämänsä aikana hän on murjottanut minulle, meillä on aina synkannut valtavan hyvin. Hän on aina ollut hyvin empaattinen ja sosiaalinen. Harva se päivä saan spontaanisen halauksen. Huonojakin päiviä on, tietenkin, mutta erittäin harvassa. Apua saan aina, kun kauniisti pyydän, niin tietokoneen kanssa kuin siivouksessakin.

Tämän päivän suuri tapahtuma on, että lähdemme pienelle koekierrokselle autolla. Ruotsissa saa aloittaa autolla-ajoharjoitukset 16-vuotiaana. Minä otin vapaapäivän töistä, koska koulutkaan eivät ole vielä alkaneet. Illalliseksi Poika on tilannut äidin tekemää lasagnea ja jälkiruoaksi kaupan pakastearkusta Daim-kakun. Isoäiti/Anoppi tulee käymään kahvilla iltapäivällä.