Tuulintupa - TuuliStuga

Sunday, September 14, 2008

Kultaiset puikkoni pääsivät töihin




Täältä löysin vihdoin mallin langoilleni, jotka ovat marinoituneet kaapissa jo toista vuotta. Kauluksen aion tehdä toisenlaisen, en tosin vielä tiedä minkälaisen, mutta poolo ei ole mun juttuni - kutittaa!
Aurinko on ollut sen verran esillä, että on kuivattanut nurmikon, joka on ollut leikkaamisen tarpeessa jo yli kolme viikkoa. Aika kova homma. Ja kun vauhtiin pääsin niin tasoittelin myös pensasaidan. Voi olla ,että oli viimeiset leikkaukset ennen talvea, täällä on niin syksyn tuntua ettei enää puutarhajutut kiinnosta. Pikkuhiljaa olen viimeisten viikkojen aikana siirrellyt tyynyjä sisälle ja tyhjentänyt ruukkuja. Raparperipensaani perkasin maan tasalle ja nyt juuri on hellalla porisemassa raparperichutnya kattilallinen. Tein sellaista viime syksynä eka kerran ja onnistui todella hyvin.
Muuten viikonlopun ohjelmassa oli Miehen lapsuudenystävän 50-vuotispäivät eilen ja hauskaa oli. Mikä ettei, kun suurin osa juhlijoista on tuntenut toisensa jo mopoiästä saakka! Muisteluiksihan se meni ja monet naurut naurettiin!



1 Comments:

  • Tervehdys pitkästä aikaa "Varrelta virran".Olen ollut kesän aikana pitkiä jaksoja nettitauolla.Sivuillani olen käväissyt,mutta blogivierailut ja kommentoinnit ovat jääneet aivan vähiin.Nyt syksyn tullen oleen "palaamassa ruotuun" ja etsimässä yhteyksiä suosikkiblogeihini.-Toivon Sinulle paljon syksyisiä aurinkopäiviä ja voimia arjen pyöritykseen.

    By Anonymous Anonymous, at 11:19 AM  

Post a Comment

<< Home