Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, November 30, 2006

Lankainventaario (lähinnä itselleni...)

Tuo edellinen postaus arvontoineen ei perustu siivousinnostukseen vaan aivan pelkästään siihen, että on ihan pakko myöntää itselleni, etten ikinä ehdi käyttää kaikkia lankojani vaikka sitten eläisin satavuotiaaksi. On myös otettava huomioon että vaikka sata vuotta tulisi täyteen niin viimeiset vuodet tuskin pystyn neulomaan. Tai mistä sen tietää, sukkaahan syntyy vaikka silmät kiinni ja unissaan...
Joka tapauksessa tein pientä tilastoa ja sen mukaan olen todella ollut ahkera tänä vuonna. Siitä suurin kiitos työnantajalle ja Ruotsin valtiolle, sainhan vuorotteluvapaani kesäkuun alusta.

Lankatilanne on suurinpiirtein tämä:

Helmikuussa 3 isoa jätesäkillistä á 11 kg (= 33 KILOA!) hamstrattuani omistin yhteensä vanhan ja uuden varaston kanssa n. 39,5 kg + 33 kg lankaa. Tuo edellinen luku voi todellisuudessa olla jopa yli 40 kg, mutta kuten kaikki kiloistaan tarkat naiset jätin sen alakanttiin. Yhteenlaskun mukaan tämä luku ylitti oman ottelupainoni n. 10 kilolla. Asialle oli siis tehtävä jotain. Nuo uudet säkit kotiin tuotuani totesin jo itsekin, että taisi mopo karata käsistä... Olisin tietenkin voinut olla ostamatta uusia lankoja, mutta jälkiviisaus on mitä on. Ne säkit oli ihan pakko ostaa, piste.

Nyt marraskuun lopussa varasto on n. 33 + 11 kg! Olen neulonut 14 kg, lahjoittanut hyväntekeväisyyteen 12 kg, myynyt 5 kg ja lahjoittanut/arponut 2 kg. Taidan olla aika tyytyväinen itseeni. Olenhan myös ostanut uutta lankaa varsinkin messuilta ja Suomesta, mutta kontrolli on silti säilynyt ja ehkä järkikin on tullut mukaan kuvioihin. Jokaisen uuden ostoksen harkitsen tarkkaan, eikä kaikki alekerät päädy meille.

Jos joku ihmettelee tuota 14 kilon neulomisurakkaa, niin voin kertoa että se sisältää useampia suuria töitä kuten 2 päiväpeittoa, Vaaka-tilkkupeittoja, lankakoreja ja huovutuksia paksuilla langoilla. Kolmiohuiveja on myös useampia, ne lähtevät etsimään uusia koteja joulumyyjäisiin töihin parin viikon päästä.

Ja tämän meneillään olevan arvonnan jälkeen tulee vielä uusia. Arvonta on myös siitä kivaa, että saa uusia blogituttavuuksia, joita ei ehkä muuten olisi löytänyt!

5 Comments:

  • Posti tuli, ei olisi tarttenut.. ;)

    By Blogger muoriska, at 5:09 AM  

  • Tuuli, posti tuli mullekin. IHANAT!! Kiitos :-)))

    By Anonymous Anonymous, at 8:42 AM  

  • Hmm... en löytänyt osoiettasi.. Olisin tosi kiinnostunut tarjoamastasi lanka määrästä..

    panin oman osoitteen nyt näkyviin sivuilleni- saanko pyytää sinua käymään uudelleen..

    By Anonymous Anonymous, at 1:18 AM  

  • Postistasi iloitaan täälläkin.Kiitos!-Huh,huh,onpa Sinulla aikamoinen varasto.Minulle tulisi sijoitusvaikeuksia(=säilytystila)tuollaisen määrän kanssa.Paljon olet kyllä saanut valmistakin aikaan.

    By Anonymous Anonymous, at 1:35 AM  

  • HEHEE olen nauranut niin että kyyneleet tippuvat lankajuttuasi. Kuvittelin satavuotiaan mummon istumassa sängyllä ja kutovan mumisten pitää ehtiä kutoa kaikki langat. Luulin että minulla on paljon lankaa kun hamstrasin pari 200 gr puolaa ja Sisua Maijaa 8 kerää. Koko lanka varastoni mahtuu kahteen muovi lootaan. Eipä sitä voi nyt ostella lankoja kun on minirahoissa. Törsäsin vielä reumalankaa armaani säärystimiin. Hänellä vetää jaloista suonta. Valtio taitaa nyt potkaista tyttäreni ulos virastaan, sillä hän on ollut virassan vain vuoden. Harmi uusien irtisanomisella saadaan eniten säästöä. Hän kyllä löytää muu paikan mutta viihtyy työssään ja virasto on lähellä Jungfrudansenia. Nyt menen nukkumaan olo on niin iloinen.
    Salomea

    By Anonymous Anonymous, at 2:19 PM  

Post a Comment

<< Home