Tuulintupa - TuuliStuga

Saturday, January 20, 2007

Lauantai

Lähes koko päivä on mennyt taas jalkapallon parissa ja pelit jatkuvat vielä huomenna. Kiva, että tytöt pääsevät jatkoon alkukamppailujen jälkeen, mutta se tietää aikaista ylösnousua, koska ensimmäinen ottelu on klo 09.00 ja kokoontuminen tuntia aikaisemmin. Turnaus pelataan kaupungin eteläpuolella, jonne on ajoaikaa puolisen tuntia.
No, ei voi muuta kuin iloita menestymisestä ja siitä että nuorisolla on kunnollisia harrastuksia. Noin aikainen ylösnousu ja pelikunnossa oleminen vaatii aikaisen nukkumaanmenon ja muutenkin säännölliset ja kunnolliset elämäntavat.
Tämä tietää myös sitä, ettei tule juuri tehtyä neuletöitä. Neule on usein mukana, mutten ole vielä koskaan saanut yhtäkään riviä tehtyä. Homma ei joko huvita, penkit ovat hankalat istua tai kädet hikoilevat lähinnä jännityksen takia. En ole myöskään mikään julkinen neuloja. Ehkä senkin oppisi, jos olisi jokin työ mikä on pakko olla valmis eikä muuta mahdollisuutta ole. Autossa neuloin eka kertaa vasta viime syksynä, kun oli niin turruttavan pitkä matka. Tukholman liikenteessä en kertakaikkiaan osaa rentoutua edes pelkääjän puolella, sen verran vilkasta se on. Myös aikaisin sunnuntaiaamuna.

Seuraava kokeiluni tulee olemaan mohair-langan huovuttaminen. Omistan nimittäin 300gr paksua lankaa, jonka koostumus on 70% villaa ja 30% mohairia. Tekisi mieli tehdä Sophie-laukku.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home