Tuulintupa - TuuliStuga

Saturday, June 18, 2011

Uusia asukkaita

Tämä lintuperhe löytyi kirpputorilta viime viikolla, kaikkein suurimman nokka täytyy vain korjata - luulisin että tippa uutta väriä riittää. Materiaali on joko betonia, kiveä tai sementtiä, kovaa joka tapauksessa ja pärjäisivät varmasti myös ulkona.

Tämä seuraava on tämän päivän hankinta, sain sen etukäteen syntymäpäivälahjaksi Mieheltä. Pärjää ulkona, koska materiaali on myyjän mukaan sementtiä.




Harmaa ja sateinen päivä houkutteli meidät pienelle kulttuurikierrokselle lähiseudulla, joka on vielä melko uutta ja vierasta. Kävimme mm. nostalgiamuseossa, jossa oli yli 30 erilaista veteraaniautoa, moottoripyörää ja tavallista polkupyörää kaikkien muiden tavaroiden lisäksi. Kaksi linja-autoa ja yksi paloauto + uniformut ja muut rekvisiitat. Kiva kohde, suuri kiitos oppaalle, jolla oli oma pieni historiallinen kertomus jokaiselle kohteelle.

Seutu on vanhaa ruukkialuetta ja monin paikoin todella kaunista. Viime kesänä emme paljon kierrelleet ympäristössä, toisaalta oli liian kuumaa ja toisaalta minä en jaksanut. Mutta ehkä tänä kesänä, kohteita ainakin on useampia. Pitäjäesitteen mukaan täällä on ainakin yksi lammastila, josta voi ostaa mm. lankaa, sinne ainakin on ihan pakko päästä!

2 Comments:

  • Terveisiä Kolmårdenin reissusta. Kiva oli käydä, mutta kiva on olla kotonakin. Kivaa lomaa teille vielä. Ihastuttavia hankintoja olet tehnyt.

    By Blogger seijap, at 8:16 AM  

  • Kivoja lintuja!

    By Anonymous Marjut, at 11:00 PM  

Post a Comment

<< Home