Puuroilua...

Kylläpä alkoi tehdä mieli puuroa luettuani Angorinan blogia!! Meillä syödään aivan liian vähän puuroa. Poika ei ole koskaan tykännyt, hän syö vapaaehtoisesti vain riisipuuroa 1: adventtina ja jouluaattona. Tytär syö mielellään kaurapuuroa varsinkin sellaisina aamuina kun ei ole kiire mihinkään tai silloin kun on jalkapallo-oottelu aamupäivällä. Se valmistuu helposti mikrossa, me muut olemme silloin jo aamiaisemme syöneet. Miehen kanssa söimme ennen mielellämme kaurapuuroa lounaaksi viikonloppuisin, mutta jostain kumman syystä sekin on jäänyt.

Lapsena sain aina syksyllä puolukka-aikaan vispipuuroa. Ja sitä syötiin aina ruisleivän kanssa. Koulussa saatiin ruispuuroa, ja sitä inhosin, mutta kilttinä tyttönä söin kuitenkin. Isäni on Hämeestä kotoisin ja sen takia söimme joskus uunipuuroa kotona äitini valmistamana. Se oli kuitenkin harvinaista herkkua!

Poimin n. 10 kiloa herkullisia luumuja puustani (ei yhtään madonsyömää, jipii!!!) ja keittelen niistä ensin mehua, josta teen sitten hillosokerin avulla hyytelöä. Yhden satsin tein jo viime viikolla, joten tiedän että onnistuu. Siinä keitellessäni alkoi mielessäni pyöriä ajatus, että voisin ehkä tehdä luumupuuroa. Onhan olemassa puolukkapuuroa, mustikkapuuroa, mustaherukkapuuroa, marjapuuroa, omenapuuroa, päärynäpuuroa (onkohan?) ja vaikka mitä puuroa. Ennenvanhaan tehtiin ruokaa niistä raaka-aineista mitä oli, eikä niistä mitä kaupassa oli.
Kuinkahan luumua voisi käyttää langanvärjäykseen? En ole vielä innostunut värjäämään itse, vaikka puuhasta olenkin lukenut jo lähes jokaisessa blogissa. Siitä saisi varmaan kauniinväristä lankaa.

Ja jos joku olisi kiinnostunut niin saisi tulla hakemaan kilokaupalla ensimmäisen luokan luumuja! Ikävää, että asumme niin kaukana toisistamme. Nämä luumut ovat höyrystymässä ja odottelen mehustumista.

Ensi kerralla sitten lisää käsitöitä, raaka-aineena lanka...