Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, September 29, 2011

Lämpimät muistot kahdelle entiselle kolleegalle

Nämä saavat uuden omistajan huomenna. Lahjan saaja kuntoilee tehden pitkiä kävelylenkkejä. Lanka 7 veljestä.


Ja nämä annoin jo tänään. Lahjan saaja pyöräilee tai kävelee töihin. Säärystimet olivat lahjakorissa ja rannekkeet olivat yhden illan juttu - tai menihän se puoleenyöhön!



Halusin antaa lämpimät muistot, koska yhteistyö molempien kanssa on aina sujunut kitkattomasti.

Blogipoika piipahti kotona tänä iltana. Mukaan annoin kassillisen vaatteita, jotka olivat muutossa unohtuneet pannuhuoneen pyykkinarulle. Samaan matkaan lähtivät kaksi paria perusvillasukkia, vaikka ei noita vielä tarvita. Lämpötila oli illalla seitsemältä lähes +19 astetta.

Sunday, September 25, 2011

Päivitystä

Kaikenlaista on tapahtunut viimeisten kahden viikon aikana! Viime maanantaina tapasin blogiystävän, joka oli käymässä tyttärensä luona. Juttua riitti ja ilta loppui liian lyhyeen, olipa kiva tavata!
Kolme kolleegaa meidän osastolta lopettaa syyskuun aikana ja kaikille ajattelin antaa lämpimät sukat muistoksi. Yhdet joulunpunaiset olivat varastossa ja ovat jo saaneet uuden omistajan, toiset ovat puikoilla ja lahjoitan torstaina ja kolmannet ovat vasta idea... pitäisi luovuttaa perjantaina... hmm, taitaa tulla kiire.


Olimme mökillä tämän lämpimän viikonlopun. Uskomatonta, että mittari näyttää lähes kahtakymmentä astetta - ulkona!! Olin tietenkin sienimetsässä ja nyt alan ymmärtää ihmisiä, jotka kertovat hurahtaneensa sienestämiseen. Mutta tein minä muutakin: siirsin ruusuja, kaivoin ruukuissa kasvaneita perennoja maahan, heittelin tiikerinliljan siemeniä sinne tänne ja poimin omenat puusta. Viime vuonna sato oli 4 omenaa, nyt peräti 7!! Neljä pientä meni piirakkaan ja kolme syön itse.

Ja sitten se kaikkein suurin tapahtuma meidän perheessä: Blogipoika muutti kotoa! Pääsi kontaktien kautta vuokralaiseksi kaksioon tyttöystävänsa kanssa. Matkaa meiltä on vain n. 10 km, joka on todella lähellä Tukholman mittakaavan mukaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että minä en oikein ole pysynyt mukana. Poika on kyllä puhunut ja suunnitellut muuttavansa heti kun mahdollista, mutta ei sen ihan näin nopeasti pitänyt tapahtua. Kiva tietenkin, mutta kyllä tuntuu tyhjältä! En ole vielä ehtinyt katsomaan, miltä asunto näyttää, mutta ensi viikonloppuna on kuulema tupaantuliaiset.

Oikein hyvää ja aurinkoista viikkoa toivotellen!

Sunday, September 18, 2011

Uusi kone!

Meillä oli töissä perjantaina arvonta: 32 kannettavaa tietokonetta, joiden teho ei vastannut työtehtävien tarvetta, sai uuden omistajan. Minä olin yksi niistä! Tämän kanssa täytyy hieman harjoitella, Linux Ubuntu on aivan uusi tuttavuus, mutta tähän mennessä olen todella tyytyväinen. Nopea ja yksinkertainen. Kuvien siirtoa en ole vielä ehtinyt opetella, en myöskään linkitystä, mutta asia kerrallaan.

Tänä viikonloppuna on ollut tavallista enemmän ohjelmaa. Eilen olin näyttelyssä ihailemassa ruotsalaisen Lars Wallenin tuotantoa. Hän on suunnitellut mm suurimman osan Melodifestivaalien (euroviisujen) esiintymisvaatteista + kaikkea muuta alushousuista hääpukuihin - arkea ja juhlaa. Osa todella, todella kauniita luomuksia. Kameraa ei saanut ikäv kyllä käyttää. Näyttelystä pikapikaa kahville Rosendalin puutarhaan. Harmi, etten ehtinyt kiertää siellä yhtään, kun oli jo riennettävä 70-vuotispäiville!

Meillä on ollut kaunis, aurinkoinen ja lämmin syksyinen viikonloppu. Tänään käänsin kompostin ja huomasin, että multa oli muhinut käyttökelpoiseksi ihan itsestään. Suurimman osan heittelin pensaiden alle ja haistelin samalla sen voimakasta tuoksua, aivankuin lupausta uudesta kasvukaudesta puolen vuoden päästä.

Sunday, September 11, 2011

Blogipoika....

... on raksalla töissä ja tilasi useamman parin villasukkia talveksi, taitaa olla hänen ensimmäinen neuletilauksensa. Siitä innostuneena kyselin jo toivorikkaasti, olisiko myös villapaidan tarvetta. Poika lupasi miettiä asiaa.

Viikonloppu meni mökillä, jossa metsät ovat sieniä tulvillaan. Minä uskallan poimia vain kanttarelleja ja torvisieniä, eikä niistä ole todellakaan puutetta tänä vuonna. Tänään oli jo pakko alkaa valitsemaan ne suurimmat päältä ja jättää pienet vielä kasvamaan. Kesällä ostin kuivurin, joka on hyvä apulainen.

Ei kuvia tällä kertaa, kamera unohtui kotiin. 5½ ruutua valmiiksi pisteltynä!

Tuesday, September 06, 2011

Uusi urakka....

Ei tosiaankaan ollut tarkoitus hurahtaa, mutta niin siinä vain kävi! Olin työkaverin kanssa käymässä Rowanin liikkeessä ja olimme jo ulko-ovella poislähdössä, kun silmiini sattui Kaffe Fassetin valmis tyynypaketti. Ei auttanut vastaanpyristely varsinkaan, kun työkaveri yllytti vieressä!
Vein työn mökille, jossa se saa olla levällään taukoajat.



Kolme ruutua on jo valmiina, tässä yksi niistä. Tämä on kivaa!!!!


Puutarhassa olisi myös töitä. Luumupuu pukkaa satoa jälleen kerran.

Monday, September 05, 2011

Toinen iso työ valmis!

Tämän villapaidan ahvenanmaalaisella ohjeella aloitin muistaakseni loppiaisena (tänä vuonna!). Ensimmäisen hihan tein kahteen kertaan ja työ oli jäähyllä lähes koko kesän. Elokuun viimeisenä päivänä sitten sain vihdoin kaula-aukon valmiiksi ja paidan höyrytettyä. Kova urakka alusta loppuun, mutta todella kaunis malli ja minulle juuri sopiva koko.



Pohjaväri on tumma suklaanruskea, pilkut luonnonvalkoiset ja ruudutus meleerattua harmaata. Paino yhteensä 450 gr, kolmosen puikot. Lanka Pirtin kehräämön Suomalaista uutta villaa.


Meillä on ollut kesäisen lämmintä, mutta taitaa olla syksy tulossa kovaa vauhtia. Mökillä on jo valtavasti kanttarelleja ja poimin myös pari litraa puolukoita. Puutarhassa kukkii ja tuoksuu tämä: