Tuulintupa - TuuliStuga

Friday, May 30, 2008

Uusi ylioppilas!

Ruotsissa ylioppilaille tehdään kyltti, johon liitetään lapsuuden aikainen kuva tekstin lisäksi. Kyltti otetaan mukaan koulun pihalle ja oppilaat navigoivat sen mukaan omaistensa luo. Tässä kuvassa Tytär on n 2½ vuotta.

Tänään on siis leivottu uusi ylioppilas meidän perheeseen ja hän on samalla Miehen suvun serkuista ensimmäinen. Säät suosivat puutarhajuhlia ja kaikki onnistui loistavasti suunnitelmien mukaan!

Tuesday, May 27, 2008

Valmiit Kaffet

Regia design Kaffe Fassett, vajaat 50 gr. Puikot 2,3

Näistä tuli kivat. En uskaltanut tehdä pitempää vartta, ettei lanka loppuisi kesken. Olisin tietenkin voinut aloittaa varpaista, mutta jostain syystä se jäi.

Olen pari päivää lomalla valmistelemassa lakkiaisia. Suunnittelua helpottaa valtavasti melko varma sääennustus kesähelteistä!

Sunday, May 25, 2008

Uus-vanhoja lankoja

Nämä tulivat postin mukana perjantaina, kiitos blogiystävä! Ihania vuosikertalankoja, jotka halusivat muuttaa ulkomaille uusien ystävien luo.... Niiden entinen omistaja on tällä hetkellä Italiassa pitämässä neulekurssia sen maan asukkaille.

Minä olen ahkeroinut puutarhassa ja pitänyt myös paussia välillä aloittaen Kaffe Fassett -sukan.
Ampiaisansoista vielä täsmennys: lasipulloissa on reikä pohjassa ja pieni syvennys, johon voi laittaa houkuttimeksi jotain ampiasita kiinnostavaa syötävää esim. lihanpalan tai jotain makeaa. Yläosassa on korkki estämässä ulospääsyn. Ampiaiset eivät osaa suunnistaa ulos pullon pohjasta, joten ne jäävät kiikkiin. Luonnonsuojelija voi päästää ne vapauteen ruokailun jälkeen, jos haluaa. Ilkeämpi yksilö jättää ne oman onnensa (ja viisautensa?) nojaan , jolloin ne melko varmasti menehtyvät. Vielä ei ole omia kokemuksia ansoista, mutta lupaan palata asiaan kesän edettessä pitemmälle.

Saturday, May 24, 2008

Peppi-paita on valmis....

... vai onko? Omasta mielestäni siitä tuli liian pitkä. Mietiskelen helman lyhentämistä kahdella raidalla. Muuten mitat ovat toivomuksen mukaan. Mietiskelen vielä huomiseen....






Lanka: Novitan 7 Veljestä luonnonvalkoista, sinistä ja punaista yhteensä tasan 750 gr.
Koko: XL (naisen koko)
Itse olen tyytyväinen (paitsi pituuteen), mutta olen iloinen, että saan tämän "pois alta". Kesäneuleet huutelevat!



Tuesday, May 20, 2008

Ampiaisansat....

... odottavat uhreja. Taitavat jäädä vain koristeiksi: olen sellainen luonnonystävä, että minun mielestäni myös ampiaisilla on oikeus elää niin kauan kuin ovat sulassa sovussa kanssani. Ehkä nämä säikäyttävät ne tiehensä....

Peppi-paita alkaa olla valmis! Tänä iltana päättelin langanpätkät, pitää vielä höyryttää ja viimeistellä pääntie!

Sunday, May 18, 2008

Uusin hankinta - paviljonki

Viime viikonlopun lämpöaallon innoittamana ostimme paviljongin varjostamaan liian aurinkoista patiota. Tänä viikonloppuna se on toiminut sateensuojana...


Tuossa vasemmalla seinää vasten on puolikkaita betonisia lintualtaita, jotka halkesivat eri syistä. Harmi, mutta voihan niitä käyttää koristeina. Kunhan kunnon kesä tulee (ja sateet lakkaavat) niin laitan tähän vielä paljon enemmän kukkia ja lyhtyjä ja muuta kivaa.


Saturday, May 17, 2008

Vihdoinkin....

... jotain käsitöihin tai käden töihin viittaavaa! Päällystin puutarhakeinun tyynyt.


Nämä ovat olleet ilman kangasta jo kai kolme vuotta. Voisiko luokitella FUFOiksi? Kankaat ostin viime talvena töiden joulumyyjäisistä, ne ovat oikeastaan pöytäliinoiksi tarkoitettu, kaksi erilaista, mutta ajattelin että kai ne sopivat keinuun. Olisi tämäkin työ jäänyt tekemättä ellei olisi ne lakkiaiset kahden viikon päästä.... Omasta mielestä tuli ihan kivat.

Meillä on ollut 9 astetta lämmintä ja satanut koko päivän - ei kuitenkaan onneksi räntää.

Tuesday, May 13, 2008

Design Kaffe Fassett

Kävin tilaamassa valokuvasuurennoksen Tyttären lakkiaisiin ja kuinkas sattuikaan, että valokuvausliike oli vierivieressä Rowanin lankojen maahantuojan kanssa.... Mukaan pääsivät nämä sukkalangat, joista en osannut valita - siis oli aivan pakko ottaa molemmat. Olisihan siellä ollut muitakin värejä ja kaikki yhtä kauniita, mutta kun en oikeastaan tarvinnut näitäkään niin otin vain kaksi. Tuo vasempi kerä näyttää paljon suuremmalta kuin oikea, mutta kyllä ne ovat ihan samankokoisia 50-grammaisia. Uskon, että yhdestä kerästä saan yhden parin, koska metrimäärä on n 210. Onkos muilla kokemuksia? Puikkokoko ilmeisesti kakkonen tällaisella löysäkätisellä?

Monday, May 12, 2008

Äitienpäivänä

Ruotsissa vietetään äitienpäivää vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Minä vietin päivää tekemällä kukkapenkin valmiiksi. Kasvit ostin jo viikko sitten ja suunnitelma oli päässä melko selvä. Reunuskivet sain naapurilta, joka oli tilannut liikaa ja aikoi heittää loput kaatopaikalle. Sain pelastettua ne viime tingassa!




Tarkoitukseni on saada puutarha "edustuskuntoon" tyttären lakkiaisiin kahden viikon päästä. Aion nimittäin pidätellä vieraat ulkona, ettei tarvi tehdä suursiivousta sisätiloissa....

Neulerintamalta ei mitään uutta.

Sunday, May 11, 2008

Qarnevalen 10 toukokuuta

KTH:n (Kungliga Tekniska Högskolan) teekkarit ja muut opiskelijat Tukholmassa järjestävät Qarnevaalit joka vuosi toukokuun alussa. Tänä vuonna ilma suosi yleisöä, varjossa +29 astetta, mutta osa ekipaaseista vaati monta hikipisaraa. Kulkueen kärjessä ajoi kuningatar henkivartioston tiukassa valvonnassa.

Osanottajia oli yhteensä 101, toinen toistaan kekseliäämpää kulkuneuvoa.


Näitä poikia oli kiva katsella ja kuunnella. Sukissa oli sytkäreitä ja olutpulloja varastossa.

Lopuksi yritys saada video blogiin, en tiedä onnistuinko.....

Wednesday, May 07, 2008

Tämä kirsikkapuu....


... ei ikävä kyllä kuki puutarhassani. Ei myöskään Esikot.

Mutta on ne kauniita katsella!
Odottelen tulevan viikonlopun lämpöaaltoa. Tänään on vielä melko koleaa, mutta huomisesta lähtien ilman pitäisi lämmetä ja viikonlopuksi on ennustettu yli 25 astetta!
Käsityöt takkuavat. Peppi-paidan ensimmäinen hiha valmistui, mutta se menee purkuun. Tuli liian leveä. Toisesta olen saanut 15 kerrosta neulottua. Isoäidinneliöitä on n 30 valmiina. Tuntuu, ettei vapaa-aikaa ole ollenkaan. Ja jos on hetki vapaata niin istun vain sohvalla kaikessa rauhassa. Käsityöideat tosin hyppivät päässä, ehkä niiden täytyy muhia valmiiksi ennenkuin saan puhtia aloittaa. Tai sitten Peppi-paita salpaa kaiken muun toiminnan. Hyvä niin, en halua useampia töitä yhtäaikaa ainakaan nyt.

Thursday, May 01, 2008

Luumupuu ja lemmikit kukkivat




Taustalla blogikoiran hahtuvapallo ja siitä aasinsiltana seuraava käsityö. Neuleväsymys vaivaa yhä. Reseptinä ajattelin virkata jotain välillä ja ykskaks oli isoäidinneliö valmis. Tähän tulee himo, sen tiesin jo etukäteen ja oikeastaan se oli tarkoituskin. Nyt näitä tilkkuja on jo 28 kpl valmiina. Lopputuloksena ilmeisesti peitto, en vielä tiedä minne tai minkäkokoinen. Työnimenä on terapiapeitto.

Taimitarhalle upposi rahaa kummasti, lähes koko päivän olen ahertanut puutarhan kimpussa. Huomenna jatkuu työ, jos ilmat suosivat. Toisena vaihtoehtona on ikkunanpesu - joka ei innosta tippaakaan, vaikka tiedän kokemuksesta että lopputulos palkitsee vaivan....