Tuulintupa - TuuliStuga

Thursday, November 30, 2006

Lankainventaario (lähinnä itselleni...)

Tuo edellinen postaus arvontoineen ei perustu siivousinnostukseen vaan aivan pelkästään siihen, että on ihan pakko myöntää itselleni, etten ikinä ehdi käyttää kaikkia lankojani vaikka sitten eläisin satavuotiaaksi. On myös otettava huomioon että vaikka sata vuotta tulisi täyteen niin viimeiset vuodet tuskin pystyn neulomaan. Tai mistä sen tietää, sukkaahan syntyy vaikka silmät kiinni ja unissaan...
Joka tapauksessa tein pientä tilastoa ja sen mukaan olen todella ollut ahkera tänä vuonna. Siitä suurin kiitos työnantajalle ja Ruotsin valtiolle, sainhan vuorotteluvapaani kesäkuun alusta.

Lankatilanne on suurinpiirtein tämä:

Helmikuussa 3 isoa jätesäkillistä á 11 kg (= 33 KILOA!) hamstrattuani omistin yhteensä vanhan ja uuden varaston kanssa n. 39,5 kg + 33 kg lankaa. Tuo edellinen luku voi todellisuudessa olla jopa yli 40 kg, mutta kuten kaikki kiloistaan tarkat naiset jätin sen alakanttiin. Yhteenlaskun mukaan tämä luku ylitti oman ottelupainoni n. 10 kilolla. Asialle oli siis tehtävä jotain. Nuo uudet säkit kotiin tuotuani totesin jo itsekin, että taisi mopo karata käsistä... Olisin tietenkin voinut olla ostamatta uusia lankoja, mutta jälkiviisaus on mitä on. Ne säkit oli ihan pakko ostaa, piste.

Nyt marraskuun lopussa varasto on n. 33 + 11 kg! Olen neulonut 14 kg, lahjoittanut hyväntekeväisyyteen 12 kg, myynyt 5 kg ja lahjoittanut/arponut 2 kg. Taidan olla aika tyytyväinen itseeni. Olenhan myös ostanut uutta lankaa varsinkin messuilta ja Suomesta, mutta kontrolli on silti säilynyt ja ehkä järkikin on tullut mukaan kuvioihin. Jokaisen uuden ostoksen harkitsen tarkkaan, eikä kaikki alekerät päädy meille.

Jos joku ihmettelee tuota 14 kilon neulomisurakkaa, niin voin kertoa että se sisältää useampia suuria töitä kuten 2 päiväpeittoa, Vaaka-tilkkupeittoja, lankakoreja ja huovutuksia paksuilla langoilla. Kolmiohuiveja on myös useampia, ne lähtevät etsimään uusia koteja joulumyyjäisiin töihin parin viikon päästä.

Ja tämän meneillään olevan arvonnan jälkeen tulee vielä uusia. Arvonta on myös siitä kivaa, että saa uusia blogituttavuuksia, joita ei ehkä muuten olisi löytänyt!

Tuesday, November 28, 2006

Tuulintuvassa joulusiivous - ARVONTA!

Taas kerran siivotessani lanka-, kangas-, askartelu- ym. kätköjäni (tämä siis tarkoittaa että siirtelin niitä vain paikasta toiseen) tulin siihen tulokseen, etten ikinä ehdi käyttää kaikkea, vaikka kuinka haluaisin. Joulumielen herkistämänä siis laitan pystyyn arvonnan, johon voivat osallistua kaikki kommenttinsa jättäneet. Aika menee umpeen 1 adventtina kl 24.00 paikallista aikaa. Arvonta suoritetaan seuraavana aamuna (maanantaina 4/12) ja palkintoja tulee olemaan kolme, todennäköisesti lankaa. Ehkä jotain muutakin...

Ja nyt jatkamaan pussukoitten siirtelyä....

Sunday, November 26, 2006

Virkkaa joulu kotiin

Virkkausringissä on menossa kampanja Virkkaa joulu kotiin marraskuun ajan ja täytyyhän minun siihenkin vetää korteni kekoon Lapaskuun rinnalla. Tästä se alkoi.

Pesukoneesta tultua ja täytettynä se alkoi jo näyttää porolta. Annoin nimeksi Parrak (=Valkoinen poro) Inga Borgin kirjan mukaan.

Vaikka toisaalta onhan tämä Petteri Punakuononkin näköinen....

Sarviin olin oikein tyytyväinen, pelkäsin että ne huopuvat myttyyn, kun ovat niin pienet. Poro pysyy pystyssä kun tökkäsin ohuet sukkapuikot jalkojen sisälle ja katkaisin (Mies katkaisi vahvasormisempana) sopivan pituisiksi. Puikot olivat ylimääräisiä, en siis uhrannut uusimpia bambupuikkojani!!

Koska olin epävarma poron kohtalosta pesukoneessa kieppumisen jälkeen niin virkkasin varmuuden vuoksi toisenkin työn, että voin osallistua kampanjaan. Olen jo monta vuotta ajatellut että olisi kiva olla joku tasku joulukorteille. Inspiraation tuli Kauneimmat käsityöt -joulunumerosta. Siinä oli neulottu sydäntasku helmikoristein. Minä virkkasin taskun, huovutin poron kaverina ja koristelin puuhelmillä.

Sain siis kaksi työtä valmiiksi.

Saturday, November 25, 2006

Lapaskuun tulos


Kaksi paria huovutettuja lapasia villalangasta, kaksi paria huovutettuja grillikintaita/pitkävartisia lapasia villalangasta ja yksi huovutettu grillikinnas hahtuvasta. Kaikki aikuisten kokoa.
Olen tyytyväinen tulokseen varsinkin sen takia, että nämä olivat ensimmäiset huovutetut lapaskokeilut. Yksi pari tosin epäonnistui yhteen huopuneitten peukaloiden takia, mutta niistä teen kämmekkäät.
Enempää en ehdi, uudet tuulet puhaltavat Tuulintuvassa!

Friday, November 24, 2006

Joululintuja....

Vuosi sitten meillä oli joulumyyjäiset töissä, jonne tein tällaisia lintuja. Tämä parvi jäi jäljelle ja pesiytyi meille kokonaiseksi vuodeksi.


Tein ne parittomaksi jääneistä polvisukista ja auringonkukansiemenistä. Pipot ja kaulaliinat ovat jämälankoja. Profiilista näkyy (jos oikein tarkkaan katsoo) nokka, joka on kiristetty yhdestä siemenestä.
Tämä halusi yksin kuvaan, väittää olevansa punatulkku, kaikki muut kun ovat tuollaisia harmaavarpusia....

Eilen kävin töissä iltapäivällä. Esimies piti informaatiotilaisuuden koko osastolle ensin pari tuntia ja sitten söimme päivällisen läheisessä italialaisessa ravintolassa Döden i grytan! Nimestään huolimatta ruoka oli erinomaista, varsinkin jälkiruoka Panna cotta, oli viedä kielen mennessään. Oli kiva tavata työkavereita pitkästä aikaa, mutta en voi väittää kaipaavani töihin. Olen nyt puolessavälissä vuorotteluvapaatani ja nautin jokaisesta hetkestä. Varsinkin kun joulu lähestyy, niin voin tehdä valmisteluja kaikessa rauhassa.

Seuraava projekti on Virkkaa joulu kotiin. Siihen on idea, mutta toteutus on vielä hakusalla.

Wednesday, November 22, 2006

Testi

Blogini katosi, tässä testaan saanko sen taas näkyviin!! Sorry, jos haamuilee!

Tuesday, November 21, 2006

Kylläpä takkuaa...

... ei langat tällä kertaa vaan nettimaailma. Ensin oli s-posti tukossa pari päivää, se aukesi eilen. Ja vuodatus ei hyväksy mun kommentteja, blogger kyllä. Ja suurin osa mun virtuaaleista blogiystävistä tuntuu olevan vuodatuksen vallan alla.
Laitan nyt tähän kuitenkin yhden ilouutisen: Rebekka on ilmoittautunut Anna hyvän kiertää -kampanjaan. Kiva! Nyt miettimään mitä keksin lähettää. Rebekka, lähetätkö mulle yhteystiedot s-postiin, onhan sulla osoite tallella? Mulla oli sun osoite vanhassa koneessa, joka sammui pari viikkoa sitten.
Ja toinen yhtä iloinen kommentti tuli Famulta: kaipailin virkkausohjetta lumihiutaleeseen ja hän lupasi lähettää Kauneimmat Käsityöt, siis koko lehden, jossa on ohje. Kultainen ihminen! Famu, olen lähettänyt s-postia, oletko saanut? On mennyt luottamus näihin virtuaaleihin kapistuksiin....

Monday, November 20, 2006

Anna hyvän kiertää

Sain paketin Tarjalta! Siinä oli joulunpunaiset Uni-Maija -sukat Maija-langasta, suklaata ja suloinen kortti. Kyllä tulin iloiseksi!


Ja sukat on just oikean kokoiset, kyllä näillä kelpaa odotella joulua! KIITOS!

Itse en saanut yhtään vastausta kampanjaan Anna hyvän kiertää, mutta vielä ehtii ilmoittautua kommentin kautta.

Viime viikolla tuli lohdutuspalkinto Hasbun kolosta. Sain suklaata, viininpunaista huovutusvillaa ja kauniita helmiä sävy-sävyyn villan kanssa. Kuvaa ei ole, koska suklaat katosivat sen sileän tien... Villasta ajattelin yrittää tehdä saippuahuovutuksella käsirenkaan, siitä tuleekin sitten uusi kokemus.

Saturday, November 18, 2006

Eräänä iltana...

.. menneellä viikolla käytiin tällainen keskustelu Tyttären ja minun välillä:

Minä: Enkö mie voisi kutoa sulle jotain?
Tytär: ??? Jaa, juu - kyllä kai....
Minä: Mitä sie haluaisit? Haluatko lapaset tai pipon?
Tytär: Een...
Minä: No, mitä sitten? Haluatko kaulahuivin?
Tytär: Emmä tiä... Ehkä kaulaliinan.
Minä: Kaulaliinan, joo!! Minkälaisen?
Tytär: Sellaisen tavallisen.
Minä: Jahhah, tavallisen. Minkä värisen?
Tytär: Harmaan.
Mentiin valitsemaan lankoja. Löytyi harmaata villalankaa, joka EI kutittanut.
Minä: Minkälainen malli? Tehdäänkö palmikoita tai reikiä? Salomoninsolmuja?
Tytär: Ei, kun tavallinen. Ei mitään hörhelöitä, sellainen sileä ja ilmava -

Siitä tuli sitten tavallinen, sileä ja ilmava. 1 oikein, 1 nurin 2-säikeistä vaaleanharmaata villalankaa 100 gr, #8 puikoilla.


Kokeilin itsekin ilmavuutta ja hämmästyin kuinka hyvä siitä loppujen lopuksi tuli. Pitkä, suora klassinen kaulaliina, jonka voi kietoa kaulan ympäri kunnolla lämmittämään. Valmistui muutamassa tunnissa aivankuin itsestään. Lankaa jäi toiset 100 gr, riittäisiköhän huovutettuihin tumppuihin?

Friday, November 17, 2006

Viikonloppu edessä

Olen toista päivää Pojan kanssa kotona. Opettajilla on koulutuspäivät ja oppilaat työskentelevät kotona. Esimerkiksi kotitaloustunnit on siirretty kotiympäristöön. Minä hihkaisin riemusta kun näin "lukujärjestyksen":
1. Siivoa kylpyhuone ohjeiden mukaan
2. Valmista perheelle päivällinen muistaen ruoan ravintoarvo, esteettisyys ja makuelämys
Olihan siinä muutakin, mutta nämä olivat tärkeimmät! Kylppäri on jo siivottu ja kiilteli puhtauttaan vielä illalla ennen muun perheen hampaidenharjausta. Koska meillä ei ole kylpyammetta sai Poika jynssätä suihkukaapin seinät. Minulla on siitä kiva Poika, että hän ei juuri protestoi tällaisten tehtävien edessä, jos saa itse päättää koska ne suorittaa. Eilenkin muistutin vain että olisi parasta tehdä hyvissä ajoin niin se on sitten selvä.
Tänään hän lähtee luokkakaverinsa syntymäpäiville illalla eikä siis voi tehdä päivällistä. Hänen oma ehdotuksensa oli valmistaa lounas! Sehän sopii koska Tytär tulee aikaisin koulusta eikä siis osallistu koulun ruokailuun. Ruokalistalla on makkara-stroganoff, toinen ruokalajeista, jotka Poika osaa tehdä ulkoa. Tästä Pojasta tulee vielä joskus tulevaisuudessa todellinen "Svärmorsdröm", niinkuin täälläpäin sanotaan!

Thursday, November 16, 2006

Joulukalenteri!

Saanko esitellä omatekemäni joulukalenterin, joka valmistui hyvissä ennen joulukuun ensimmäistä päivää!

Pohjaksi neuloin Fritidsgarnista ison kylpypyyhkeen, jonka huovutin koneessa. Levyn kooksi tuli käsittelyn jälkeen n 45x45 cm. Taskut ja sydämet on leikattu huovutetuista pannulapuista, joihin en ollut tyytyväinen (ne eivät olleet joko neliönmuotoisia tai reunat olivat epäonnistuneet). Valkoiset sydämet ovat Fleece-kangasta. Viimeisen taskun, oikeassa alareunassa, koristeet ovat inkaintiaanien käsitöitä messuilta. En halunnut numeroita eri päiville, joten Aarikan rintakoru saa toimia merkkinä oikeasta päivästä.

Taskut ovat aika pienet joten niihin ei mahdu mitään isoja yllätyksiä. Tulitikkulaatikko on ehkä oikea paketin koko.

Tätä oli kiva tehdä ja suunnitella. Sydämet ompelin koneella, mutta taskut oli pakko ommella käsin koska kaksi huovutuskerrosta päällekkäin oli liian paksua ompelukoneelleni. Vielä pitäisi keksiä hyvä paikka kalenterilleni, onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa...

Hahtuvalapasistani tulee luultavasti kämmekkäät. Kiitos vaan ehdotuksista, en itse olisi keksinytkään. Jos ne olisivat olleet valkoiset niin olisin tehnyt kaksi Hattivattia!

Wednesday, November 15, 2006

Mitä tehdä hahtuvalapasille....

... joiden peukalot huopuivat auttamattomasti umpeen? Niitä ei saa auki edes saksilla. Leikkaanko peukut pois kokonaan ja neulon uudet? Jostakin toisesta langasta? Onko kenelläkään ehdotuksia?

Kyllä huovutus on jännittävää.....

Tuesday, November 14, 2006

Pyykkipäivä...

Tänään on aivan pakko pestä tavallista pyykkiä. Olen huovuttanut koko viikonlopun yli ja eilenkin niin että tavallinen pyykki on jäänyt pesemättä ja Mies ja Lapset joutuvat jo kääntämään sekä kalsarit että sukat nurinpäin. Uudet tumput hahtuvasta puikoilla, huovutan ne vasta huomenna.
Päivän pääpostaus on siis aivan muuta kuin käsitöitä tämä:

Eilen oli pentukurssin viimeinen tapaaminen. Kaikki osallistujat saivat diplomin ja koirankarkkipussin. Kertasimme paljon edellisten tapaamisten oppeja ja sen seurauksena on Bella ollut aivan väsyksissä koko tämän aamupäivän. Aamulenkin jälkeen se on vaihdellut nukkuma-asentoa näiden kahden väliltä.



Vasta nyt kellon lähennellessä kahtatoista alkaa raukka piristyä! Kurssi oli hyvä ja tarpeellinenkin. Olisin tosin melko varmasti osannut itse opettaa tärkeimmät asiat, mutta kurssilla sai pikku vinkkejä, joista on hyötyä jatkossa. Bella täyttää huomenna 5 kk ja osaa istua, maata, antaa tassua, pysähtyä ja odottaa käskystä, odottaa ruokaansa, tulla kutsuessa, seurata emäntäänsä/isäntäänsä, tervehtiä hyppimättä ja varmaan paljon muutakin, joka ei nyt tule mieleen. Viimeisen viikon aikana on Mies opettanut sitä leikkimään kuollutta! Hauskannäköistä harjoittelua: kun Mies sanoo PANG! niin koira kellahtaa kyljelleen. Pientä hiontaa on vielä jäljellä, että se ei viuhtoisi etutassuillaan vaan osaisi olla liikkumatta ja myös ummistaa silmänsä....

Sähköposti saatiin vihdoin ja viimein toimimaan eilisiltana ja olen lähettänyt viestiä teille, jotka sitä odottavat (Tainuli, iidam, Hasbu ja Sukkaa pukkaa).

Monday, November 13, 2006

Huopatossutehdas....

... muutti tuotantosuunnitelmaansa tumpputehtaaksi. Nämä ovat uusimmat kokeilut valmiista huovutetuista tumpuista.

Malli: naisten koko, tavalliset tumput 10s puikolla. Lanka: 100% paksua villalankaa. Puikot: #5 sukkapuikot

Vaaleansinisissä näkyy neulejälki kuvassa, mutta paljaalla silmällä hyvin vähän. Näistä tuli oikein pehmeät ja taipuisat ja sopivat minun käteeni. Koneessa pyörii vielä yksi patakinnaspari, toivottavasti onnistuvat yhtä hyvin kuin edellisen postauksen mustat. Niistä tulee hyviä joululahjoja!

Seuraavaksi kokeilelen tumppuja hahtuvasta, jotka ostin messuilta tämän kuun alussa.

Sunday, November 12, 2006

Lapaskuun tuloksia

Marraskuu on alkanut lupaavasti huovutuksen merkeissä. Tässä patakinnas:



Vertausmallina Marimekon kinnas. Käytin lankana hahtuvajämiä ja aika hyvin sain ne menemään. Kintaan painoksi tuli 66 gr. Mallin improvisoin työn aikana. Kinnas sopii hyvin omaan käteeni, mutta Miehelle se on liian lyhyt sormista.

Nämä ovat ensimmäiset huovutetut lapaset. Malli on joskus löytynyt netistä. Otin siitä vain printin ja ainoa alkuperä minkä löydän on Minna. Siis en ota mainetta ja kunniaa itselleni, muuten kuin toteuttajana. Näissä oli onni mukana pesukoneessa. Huovuttuivat kivasti ja ovat pehmeät ja taipuisat. Hieman isot minun normaaliin käteeni, mutta voin käyttää niitä patakintaina ja teen toiset samalla mallilla, mutta aavistuksen verran pienemmät. Ne ovat jo puikoilla! Tämä huovutus vie taas mukanaan, kun työt onnistuvat! Ehkä siihen tarvitaan yksi jos toinenkin Mörvelö vauhtia hidastuttamaan.

Työn alla on myös huovutettu adventtikalenteri! Pohja on valmis, mutta taskut kiinnittämättä. Kuvan näytän vasta kun se on valmis ja JOS olen siihen tyytyväinen.

Meillä oli Tyttären kanssa oikein onnistunut ja kiva shoppailu! Hän oli tyytyväinen ostoksiinsa ja kokonaisuutena syntymäpäivä oli kuulema yksi parhaimpia tähän mennessä. Jo siinä on kiitosta kylliksi!

Friday, November 10, 2006

17 vuotta sitten...

... makasin synnytyslaitoksella pieni käärö sylissäni ja olin ikionnellinen. Esikoisemme, tyttäremme, syntyi aamulla 09.40 pitkän yön ponnistelujen jälkeen. Hän syntyi normaalisti, ilman puudutuksia, vain ilokaasu, isänsä ja kätilön tuki apunani. Samana yönä kun Berliinin muuri sortui.
Laskettu aika oli 31 lokakuuta, sain odottaa häntä 10 ylimääräistä päivää ja syntyessään hän oli iso, yli nelikiloinen. Musta tukka ja tummat silmät ja ponteva jo alusta alkaen. Pää nousi jo seuraavana päivänä pieniksi hetkiksi tutkimaan ympäristöä.
Hän oli maailman kaunein lapsi. Jotenkin valmis jo heti alusta saakka. Tahdonvoima ja sinnikkyys näyttivät merkkejään hyvin varhain.
Hänestä on varttunut kaunis nuori nainen. Tukanväri on vaihdellut vehnänvaaleasta tummanruskeaan, silmät ovat syvän siniset. Tahdonvoima ja sinnikkyys ovat säilyneet, niiden lisäksi on tullut peräänantamattomuus ja itsepäisyys. Kaikki nämä luonteenpiirteet voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia tilanteesta riippuen. Pienempänä hänen oli vaikea hallita niitä, mutta on onneksi oppinut käyttämään niitä hyväkseen sekä koulussa että rakkaan harrastuksensa jalkapallon merkeissä.
Uhmaa koettiin sekä kolme- että kuusivuotiaalta. Pelkäsimme murkkuiän alkua kuin maailmanloppua. Aivan turhaan, sellaista ei tullutkaan.
Olen ollut usein napit vastakkain tyttäreni kanssa, luultavasti siksi että olemme niin samanlaisia. Isänsä kanssa hänellä on aina ollut kadehdittava isä-tytär -suhde. Vasta viime vuosina olemme löytäneet keskitien kulkea, me molemmat osaamme antaa perään tarvittaessa.
Tämän päivän kunniaksi lähdemme yhdessä iltapäivällä koulun jälkeen vaateostoksille. Hän haluaa mennä minun kanssani, ei kavereiden. En lähde maksajana vaan seurana ja makutuomarina ja olen siitä hyvin ylpeä!!

Hyvää viikonloppua!

Thursday, November 09, 2006

Anna hyvän kiertää

Minäkin innostuin tästä:

Anna hyvän kiertää.
Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin, saavat minulta jotakin itse tehtyä. Jotakin kivaa, mitä odottaa tulevaksi postissa. Odottamaan voi joutua jonkun aikaa, sillä en ole vielä tehnyt näitä enkä edes päättänyt, mitä teen. Huomaathan, että tätä varten tarvitsen myös postiosoitteesi (sen voi lähettää sähköpostitse myöhemmin). Juttuun on tietysti pieni koira haudattuna: nimittäin jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi ja antaa hyvän kiertää. Itse osallistun tätä kautta.

Haluan lisätä vielä, että vaihtoehtoisesti voin (jos haluat) antaa lahjoituksen Barnens Hopp -järjestölle tai paikallisen Pelastusarmeijan joulupataan. Molemmmat vaihtoehdot käyvät!

Ja joulu lähestyy huimaa vauhtia!

Wednesday, November 08, 2006

Huopatossuohje


Malli: UlloMera mukaeltuna
Lanka: liukuvärjätty hahtuva kaksinkertaisena, n. 70 g koko 38
Puikot: suorat 5-6, pyörö tai sukkapuikot 5-6

Luo suorilla puikoilla 48 s, neulo 1 nurja kerros. Ensimmäinen ja viimeinen silmukka joka kerroksella neulotaan oikein = reunasilmukka.
Neulo sileää kunnes korkeus on 18 cm. Vaihda pyöröpuikkoon (tai sukkapuikoille, pyörö on helpompi käsitellä). Neulo pyörönä kunnes työ on 40 cm (18+22).
Kavennukset:
Neulo 3 s, 2 oikein yhteen, toista kerros loppuun.
Neulo sileää 1 kerros.
Neulo 3 s, 2 oikein yhteen, toista kerros loppuun.
Neulo sileää 1 kerros.
Neulo 2 s, 2 oikein yhteen, toista kerros loppuun.
Neulo sileää 1 kerros.
Neulo 1 oikein, 2 oikein yhteen, toista kerros loppuun.
Neulo sileää 1 kerros.
Neulo 2 oikein yhteen kerros loppuun = 7 s jäljellä (tai enemmän, ei niin väliä).
Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele. Ompele kantapää yhteen ja päättele lanka.
Huovutus pesukoneessa 40 asteessa parin pyyhkeen tai farkkujen kanssa tavallisella kirjopesulla, ei huuhteluainetta. Muotoile ja venytä tossut märkinä, paras tapa on vetää ne jalkaan tai sopivankokoisen kengän päälle.
Valmiit tossut pestään käsin 30 asteessa.

Ohjetta ei tarvi seurata orjallisesti vaan silmukkamäärää ja pituutta voi säädellä mielen mukaan. Kavennukset eivät ehkä täsmää prikulleen, mutta sitä ei huomaa huovutuksen jälkeen. Minun tossuni ovat tosi pienet pesukoneesta ulosottaessa, mutta muotoutuvat oikeaan kokoonsa venytyksen ja vanutuksen jälkeen.

Onnea matkaan!

Tuesday, November 07, 2006

Lapasia

Helmis etsintäkuulutti lapasten kuvia. Tässä tuotantoa edellisiltä vuosilta.

Ylärivin valkoiset ja mustat ovat äitini tekemät, vuosilukuja en muista, mutta on siitä ainakin 10-15 vuotta. Valkoisia en ole jostain syystä juurikaan käyttänyt, mutta mustat ovat olleet ahkerassa käytössä joka talvi. Ne ovat niin kapeat, ettei niiden alle mahdu muuta, joten useimmiten ne jäävät ikävä kyllä muiden lapasten tai kintaiden alle ja piiloon. Ne on kirjoneulottu lappilaista mallia mukaellen.

Pääkallolapaset ja pari niiden vieressä tein itse viime kevättalvella. Tytär ihastui totaalisesti pääkalloihin ja minä noihin toisiin. Niitä oli kiva tehdäkin ja aion jatkaa tuotantoa tänä talvena. Kivoja joululahjoja teinitytöille varsinkin.

Alarivin paksut tumput ovat aitoa Lovikka-lankaa mallia mukaellen. Ne syntyivät yhdessä illassa pari ja ovat lämpimät. Alle ei muuta tarvi kovallakaan pakkasella, paitsi jos on kova viima.

Näillä leveysasteilla saa tosin lapaskautta odotella vielä: tänään on +7 lämmintä, tuulee leudosti ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Olen lisännyt yhden maailmannaisen sivupalkkiin "Lankaa maapallon ympäri": Jaanan käsityöt - Jaanas handarbeit

Monday, November 06, 2006

Tuunausta

Tästä piti alunperin tulla Sophie-laukku. Se huopui kuitenkin auttamattomasti umpeen toisesta sivusta laukun yläosasta. Pohja oli kuitenkin hyvä, joten pitkän mietiskelyn ja tuumailun jälkeen leikkasin sen irti. Koko on juuri sopiva sukkapuikoilleni!

Laukun yläosasta sain pelastettua "kahvan" ja kaksi puista nappia löytyi nappilaatikosta.

Mörvelö-Sophie sai odotella muodonmuutostaan jo yli vuoden, mutta tulihan se idea vihdoin ja viimein, kun jaksoi tarpeeksi kauan odottaa! Mutta täytyy myöntää, että aika monta kertaa se oli jo hyvin lähellä roskista...

Sunday, November 05, 2006

Hiljaista kuin huopatossutehtaassa...

Yhden vuorokauden ainana meillä pimeni TV, lankapuhelin mykistyi ja PC hajosi totaalisesti. Yleensähän hehkulamput poksahtavat suunnilleen yhtä aikaa, tai ainakin yhden viikon aikana niitä saa vaihtaa useampia, mutta tämä olikin jo hieman vakavampi juttu. TV on vain 4 vuotta vanha ja siinä oli sama vika vuosi sitten, kun vielä oli takuu voimassa. Enää ei ole ja vika on ilmeisesti sama. Mies ehkä pystyy sen itse korjaamaan, mutta siihen menee aikaa, joten kaupasta haettiin uusi, litteä sellainen, joka ei vie niin paljon tilaa ja jonka voi asentaa halutessa seinälle. Minä ainakin hihkuin (hiljaa) innosta, tämä on paljon tyylikkäämpi kuin suuret romiskot, jotka vievät tilaa. Lankapuhelin ei niin vakava juttu ollut, onhan meillä 4 kännykkää perheessä ja kotinumeron voi siirtää yhteen niistä. Tänään kuulema jo toimii normaalisti. Kaikkein vakavin juttu on PC. Silläkin on jo ikää, joten eihän se mikään ihme ole ettei jaksa enää. Mutta kun juuri siihen on asennettu sähköposti ja nettipankki! Läppäreitä meillä on myös useampia ja laajakaistakin toimii (onneksi!!), mutta juuri tämä on kytketty modeemin kautta internettiin eikä ole ollut aikaisemmin tarvetta vaihtaa toimintoja muualle. Nyt tuli sitten se tarve. Ja kyllähän nämäkin saadaan toimimaan, se vain kestää kauemmin. Sähköpostiin tulee postin kautta kirjekuoressa uusi käyttäjäoikeus ja salasana, ensi viikolla siis.
Jos siis Tainuli ja iidam ovat lähettäneet postia enkä ole vastannut, niin se johtuu vain ja ainoastaan näistä haavereista! Vastaan heti kun vain mahdollista.

Aikani kuluksi aloin tehtailla huopatossuja. Nuo ruskeansävyiset ovat viime vuodelta ja toimivat prototyyppinä uusille. Etualalla näkee kokoeron ennen ja jälkeen huovutuksen 40 asteessa. Tossujen koko on n 38-39.

Lankana käytän huovutusvillaa, jota sanotaan täällä Förgarn:iksi. Tuo punainen kiekko seuraavassa kuvassa ja vihreät siinä vieressä ovat juuri sitä. Ajattelin tehdä vielä jouluksi ainakin kaksi-kolme tossuparia, riippuen langanmenekistä.

Nämä pääsivät mukaan Syfestivaaleilta. Kävin siellä eilen pika-pikaa ja oli aivan mukava reissu. Löysin yhdestä kojusta Jakobsdalin Angorina Lyx:iä, joka oli monta vuotta suosikkilankani. Sen valmistus on ikävä kyllä lopetettu jo vuosia sitten, mutta joskus löytyy kirpputorilta jäännöskeriä. Nämä turkoosit olivat niin iloisenvärisiä, että oli pakko ottaa mukaan. Ja olivat ainoat turkoosit. Loput langat erilaista mohairia ja villaa.
Joulutossut ja -kranssit ovat perulaisia inkojen joulukoristeita, neulottuja ja tosi söpöjä. Olisi ollut myös koboltinsinisiä enkeleitä ja oransseja lumiukkoja.... ja tietenkin ruskeita laamoja ja hassuilmeisiä intiaaneja.

Täysihoidossa ollut koira lähti iloisena kotiin jo eilen ja huokaisin hieman helpotuksesta, koska sillä alkoi ilmeisesti juoksuaika! Kuinkahan kauan koirat juoksevat, tämä neiti täyttää 12 helmikuussa?!

Friday, November 03, 2006

Mörvelö

Koska Mörvelö-blogi lakkautettiin jo ennenkuin se oikeastaan ehti nähdä päivänvalon, niin ajattelin näyttää oman Mörvelöni omassa blogissani. Tämä on huovutettu hattu.
Siitä tuli iso.
Aivan liian iso!
Se on tehty täysin ohjeiden mukaan, lankana Fritidsgarn ja ohjeena langanvalmistajan oma ohje. Pyöritetty pesukoneessa 60 asteessa kaksi kertaa, enkä saa sitä enää kutistumaan.
Se on nyt ollut valmiina lähes vuoden. Otan sen silloin tällöin esille odottaen neronleimausta, että keksisin kuinka sen voisi hyödyntää. Pääsiäisenä ajattelin sitä munakoriksi, mutta väri on väärä. Lankakoriksi se on liian matala. Leipäkorin siitä saisi, jos vuorittaisi kankaalla. Mietiskelin myös että leikkaan sen neljäksi kiilaosaksi, jotka pienennän sopiviksi ja ompelen uudelleen yhteen. Tai sitten leikkaan sen molekyyleiksi ja käytän apupupun täytteeksi.

Olisiko muita ehdotuksia? Otan mielelläni vastaan, vaikka sitten kuinka mielikuvituksellisia!

Thursday, November 02, 2006

ARVONTA SUORITETTU!!

Rouva Fortuna valisti voittajaksi: iidam

ONNEA!

Arvonta suoritettiin klassiseen tapaan eli jokainen nimi omalle lapulleen, laput hattuun, kunnon sekoitus ja yksi lappu esiin.

Laitapas yhteystietosi edellisen postauksen osoitteeseen, niin saat ensi viikon aikana paketin. Voit lisätä myös suosikkivärisi mukaan, ehkä se auttaa palkinnon valitsemista.....

Kiitos vielä kaikille osallistujille! Tällainen arvonta on kivaa, joten niitä tulen järjestämään lisää sopivan tilaisuuden tullen.

Meillä on n. 10 senttiä lunta, aurinko paistaa siniseltä, täysin pilvettömältä taivaalta ja pakkasta on -3,5 astetta. Epätodellinen tunne, että nyt on jo maaliskuu! Aivan kuin olisi kadonnut 4 kk, apua! Onko joulu jo ohi??

Wednesday, November 01, 2006

ARVONTA JULISTETAAN PÄÄTTYVÄKSI!

Viimeinen satanen menikin ennätysvauhtia ja Tainuli nappasi tasaluvun. Laitapas yhteystiedot, ne eivät ilmene kommentissa (fam sjolinder telia com, pisteet ensimmäiseen ja viimeiseen tyhjään paikkaan, keskelle kanelipullan kuva).

Ja voi hyvänen aika sentään kuinka paljon hyväntekeväisyyttä löytyy! Olen aivan äimänä! Apupupuja on neulottu lähes jokaisessa kodissa, verta luovutettu litrakaupalla, vaatteet ja neuleet lähetetään eteenpäin ja kolikot löytävät eri patoihin. Lisäksi vielä osallistutaan SPR:n ja kirkon toimintaan ja moneen muuhun hyväntekeväisyyteen, jota en edes tiennyt olevan. Oli todella kiva lukea kommenttinne, niistä tuli hyvä mieli pitkästä aikaa!

Itse olen tehnyt ja lähettänyt kolme pupua, neulonut ja lahjoittanut paikalliselle järjestölle kaulaliinoja ja sukkia ja lapsille pieneksi jääneitä vaatteita. Lisäksi meillä on afrikkalainen kummilapsi SOS Barnbyar kautta. Tämä poika on ollut jo 15 vuotta meidän oma kummilapsemme Etiopiassa ja lähetämme säännöllisesti kerran kuussa summan, joka kattaa hänen kaikki kulunsa koulunkäyntiä ja nykyisin opiskelua myöten. Häneltä tulee palautetta joten voimme luottaa järjestön rehellisyyteen.

Varsinaisen arvonnan suoritan joko tänä iltana tai huomisen päivän kuluessa ja ilmoitan voittajan niin pian kuin mahdollista.

Kiitos kaikille osallistujille ja muillekin blogini vieraille!