Tuulintupa - TuuliStuga

Saturday, July 26, 2008

Anna hyvän kiertää

Nirunarulta nappasin tämän.

* Lupaan virkata, ommella, neuloa tai helmeillä kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin

* Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana, kuitenkin viimeistään heinäkuussa 2009.

* Anna hyvän kiertää myös omassa blogissasi, eli jos ilmoittaudut tähän, niin pistät hyvän kiertämään myös itse omassa blogissasi!


Muuten ei mitään uutta taivaan alla, täällä on HELLE joka jatkuu ilmeisesti koko ensi viikon. En valita, mutta ikä alkaa ilmeisesti painaa: en kestä lämpöä läheskään samalla tavalla kuin ennen....

Thursday, July 24, 2008

Naistenviikon kunniaksi!


Tytär ei ole ikävä kyllä kiinnostunut minkäänlaisesta neulomisesta, virkkaamisesta tai kutomisesta, MUTTA hän pitää leipomisesta, joka ei minua kiinnosta erityisesti. Tiistaina oli hänen toinen nimipäivänsä ja sen kunniaksi syntyi tällainen kakku. Sekä ahomansikat että vatut ovat omasta puutarhasta. Tänään kävimme poimimassa mustikoita (yhteinen harrastus!) lähimetsästä, mutta kyllä olivat pieniä ja tiukasti kiinni. Tavoite oli ½ litraa eli mustikkapiirakkamarjat ja se täyttyi.
Villatakki edistyy kiitettävästi, toinen hiha on jo hartiakavennuksissa ja toivon mukaan jaksan liittää osat yhteen lähitulevaisuudessa. Kaikkea tekemistä haittaa HELLE, joka kuulema jatkuu jopa ensi viikolle...

Wednesday, July 23, 2008

Tunnustusta!

KIITOS Seija ja Marika!! Olen todella iloinen! Varsinkin siksi, että sekä postaukseni että kommentointini ovat jääneet niin vähiin tänä kesänä.



Säännöt:
1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Laitan tämän kiertämään seuraaville:

Angorinalle
Limeadinelle
Vicki Li:lle
Tellu-Tellervolle
Palagalle

Muitakin olisi, mutta nämä nyt ovat tässä.

Tuesday, July 22, 2008

Helle jatkuu ja pesen villapyykkiä....

Muistatteko kenelle nämä tonttulakit kuuluvat?

Saturday, July 19, 2008

Tuoksuherneen sukulaisen....

... siemeniä lähetän oikein mielelläni jokaiselle, jota kiinnostaa! Laittakaa vain s-postia osoitteeseen:

fampistesjolinder teliapistecom ,tyhjän paikan kohdalle korvapuusti

Puutarhuri-lankoni on sen nimen sanonut monta kertaa, mutta ei ole jäänyt mieleen. Ensi kerralla kirjoitan muistiin....

Kävin eilen Tyttären kanssa poimimassa pari litraa vattuja. Ojanpenkalla kasvoi tällaisia angervoja.


Tuleeko muillekin angora-mohair mieleen?

Wednesday, July 16, 2008

Puutarhan vanhoja asukkaita...

Ostimme talon 16 vuotta sitten ja etupihalla oli jo silloin kaksi ruusua, jotka jaksavat kukoistaa kesä kesän jälkeen. Minulla ei ole aavistustakaan niiden nimestä, mutta uudet versot tulevat sekä juuripaakusta että vanhoista varsista. Nämä kukkivat kesäkuusta lokakuuhun. Viimeiset kukat saattavat jäädä lumen peittoon, edes yöpakkaset eivät niitä lannista. Väri on syvän kirkkaan punainen.
Tätä hajuherneennäköistä monivuotista kasvia sanon Ruusupavuksi, mutta olen melko varma että sen nimi on jotain aivan muuta. Kukat ovat erisävyisiä aniliiniin vivahtavia ja tänä vuonna ovat ilmat suosineet: näin kovasti se ei ole kukkinut kai koskaan. Se lisääntyy itsestään räjäyttämällä pavut jopa parin metrin päähän. Siemenet juurtuvat ensimmäisenä vuonna, keräävät voimia toisena ja lähtevät kovaan kasvuun ja kukintaan vasta kolmantena vuonna. Rikkaruohotkin jäävät sen varjoon!
Eilisen illan käsityö oli purkaa yksi pari kuukautta sitten neulomani Kaffe Fassetin sukka ja neuloa se uudestaan kantapäästä varpaisiin. Olin pudottanut kaksi (!) silmukkaa ja huomasin sen vasta, kun olin vetämässä sukkaa jalkaan... tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin...



Tuesday, July 15, 2008

Puutarhan uusia asukkaita

Nuo kukat tuossa kivetyksellä ovat kaikki uusia. Yritin saada samaan ruukkuun niin monta kuin mahdollista. Nämä tässä ovat siis vain n. kolmasosa koko saaliista. Anopilta syntymäpäivälahjaksi saamani vanhat Höganäs-ruukut tulivat tarpeeseen.


Nämä pääsivät etuoven viereen.


Taimia ei siis ollut yksi sitä ja toinen tätä vaan LAATIKOITTAIN! Lanko tunki auton takakontin täyteen ja käänsi vielä takapenkitkin, että mahtui enemmän!

Näistä tykkään ehkä eniten. Niille oli pakko ostaa uudet ruukut, koska halusin tuollaiset suorakulmion malliset.


Uusia ruukkuja tuli hankittua muitakin. Näitä oli ihan pakko ostaa kaksi. Etualalla laattojen raossa RIKKARUOHO.


Blogikoiran kopin viereen salviaa ja ... jotain muuta? Siis minä olen aivan tietämätön näiden kukkien nimien kanssa. Yhdessä Salvia-ruukussa oli nimi kyljessä, enhän minä sitä muuten olisi tuntenut.


Yksi asetelma lisää.


Blogikoiran kopin katolle vielä odottamaan ne, joille ei löytynyt sopivia ruukkuja. Nämä pitäisi saada amppeliin. Huomaattehan myös virkkaamani maton kopin lattialla. Koira ei ole kopissa juuri aikaansa viettänyt, mutta jos sinne joskus eksyy niin on ainakin mittojen mukaan käsintehty matto lattialla. Koppi on alunperin kanin ulkohäkki, jossa marsut ovat asustelleet kesäisin (jos joku ihmettelee kananverkkoa ovessa).

Kaikki vapaat paikat on nyt bongattu.

Ja lopuksi amatööripuutarhurin kengät.

Taidanpa lähteä kasteluhommiin vielä näin tiistai-illan ratoksi.

Monday, July 14, 2008

Vinttiä raivatessani....

... toin sieltä ison mustan jätesäkin, jonka tiesin sisältävän vanhoja vaatteita. Miehen nahkarotsin, oman BossaNova-leninkini ja muutaman muun ikivanhan vaateparren alta löysin kaksi neuletta, joita en muistanut enää olevankaan.

Tein aikoinaan paljon kirjoneuleita, useimmiten ohjeita orjallisesti seuraten Tämä villatakki on kuitenkin jämälangoista tehty ja ihan oma suunnittelemani! Lanka on Novita Floricaa, sen muistan aivan varmasti! 80-luvn alkua.
Napitus näyttää olevan vinksin vonksin ja harvassa, olisiko ollut rahasta puute...


Ja tämä villapaita sitten! Virkkasin sen 70-luvun lopussa ja tein lapsuuden ystävälleni tilauksesta samanlaisen keltaisilla kolmioilla. Lanka on jotain muovia, mutta mukavan pehmeää eikä ole nukkaantunut pahemmin. Se oli muistaakseni aika kovassa käytössä.

Taidanpa laittaa pesukoneeseen ja ottaa uudelleen käyttöön.
Oli siellä pussissa muutakin, mutta kuvanotto jää huomiseen. Taimia kävin myös hakemassa - ja se onkin sitten ihan oma juttunsa....



Friday, July 11, 2008

Muutama kuva....

Kuivasin Tyttären lakkiaisruusut terassilla ja siihen ne ovat jääneet koristeeksi. Alapuolella on kasvamassa yksivuotinen käynnös, mutta se ei jostain syystä ole jaksanut kiivetä säleikköä ylöspäin suunnitelmieni mukaan.
Seuraavassa kuvassa Rododendron, josta kerroin edellisessä postauksessa. Yösateet ovat tehneet hyvää ja se on lähtenyt kasvamaan aivan mukavasti.
Bataatti, jonka laitoin ruukkuun jo huhtikuussa, muistaakseni, on vihdoin työntänyt useamman taimen ja näyttää sekin viihtyvän ruukussaan.

Yksi langoistani soitti äsken (siis Miehen veli...) ja kertoi, että voisin tulla maanantaina hänen työpaikaltaan valitsemaan ylimääräisiä taimia, jotka muuten heitetään kompostiin. Siis aivan uusia taimia, joilla ei ole mitään käyttöä. Lanko on töissä firmassa, joka hoitelee eri kuntien puistojen kasvit ja niiden hoidon. Taimia on kuulemma sadoittain, yksi- ja monivuotisia, erivärisiä, amppelikukkia, köynnöksiä, kukkivia ja viherkasveja. Sopii erinomaisesti ohjelmaan, koska nyt olen kahden viikon kesälomalla!
Käsityörintamalla ei muuta uutta kuin että villatakkini ensimmäinen etukappale alkaa olla loppusuoralla. Hitaasti hyvää tulee...


Tuesday, July 08, 2008

Villatakkini...

... on edistynyt aivan kuin itsestään sen verran, että takakappale alkaa jo olla valmis, vaikka en sitä oikeastaan ole jaksanut/viitsinyt/ehtinyt juuri tekemään. Flunssa on onneksi jo taittunut ja olen töissä taas. Lomasuunnitelmat teemme hyvin lyhyellä tähtäyksellä, pitempi vapaa on tarkoitus pitää myöhemmin loppukesästä. Tämä onkin uusi tilanne: en ole heinäkuussa ollut töissä sitten opiskeluaikojen. Parasta on, että esimies on lomalla ja saan tehdä työni omaan tahtiin kaikessa rauhassa! Tavoitteena on saada arkisto ajan tasalle....

Sain Anopilta "taloudellista tukea" syntymäpäivälahjaksi. Se tuki upposi taimitarhalle puolessa tunnissa ja tulin kotiin monta kasvia rikkaampana. Olen jo monta vuotta halunnut puutarhaani Rododendronin ja ne olivat 70% alennuksella kaupassa! Kyllä oli vaikea valita vain yksi! Lopulta päädyin vaaleanlilakukkaiseen klassiseen pensaaseen ja valitsin kaikkein suurikokoisimman. Poika kaivoi kiltisti kuopan. Kuin tilauksesta on myös satanut oikein kunnolla jo kaksi yötä peräkkäin, joten toivon että kaikki uudet taimet lähtevät kasvuun.

Wednesday, July 02, 2008

Olin ihan unohtaa....

.. sarjassamme "Muitten kätten töitä": Tyttären askartelema kukkaruukku.



Jotain erikoisliimaa, kuva paperilautasliinasta, lisää liimaa päälle ja simsalabim!
Tämä basilikaruukku koristaa keittiön ikkunaa.

Tuesday, July 01, 2008

Muutama kuva...

Mainitsin muutama viikko sitten, ettei tästä huushollista löydy kahta samanlaista viinilasia. Tytär oli kuunnellut marmatustani ja maalasi syntymäpäivälahjaksi meille Miehen kanssa kaksi kaunista lasia. Meillähän on vain 6 päivää ikäeroa, joten Mies sai lahjansa muutamaa päivää aikaisemmin.

Jalassa on nimikirjaimet ja vuosiluku, kyllä oli mieluinen lahja!

Kukka-asetelman sain esimieheltäni. Se lämmitti mieltä....
Neulomus on takakappale villatakkiin, joka on ihan itselleni. Ostin soija-lankaa viime syksynä Rowanin erikoisliikkeestä ja olen jo kauan miettinyt, mitä siitä tekisin. Tähän tulee palmikoita ja piilonapitusta ja sen sellaista, jos jaksan seurata ohjetta.


Lanka oli karmean kallista (ostin lahjakortilla normaaliin hintaan) ja siihen hintaa pitäisi mielestäni olla parempaa laatua. Tässä on vasta eka kerä menossa ja jo kolme kertaa on lanka ensin kaventunut kauheasti ja sitten taas paksuuntunut todella kovasti. Pitäisikö mennä valittamaan? Mutta se on myös ihanan pehmeää ja kumma kyllä vaikka olen käyttänyt paksumpia puikkoja kuin suositus on jälki tavallista tiheämpää... "Löysäkätisenä" joudun yleensä aina käyttämään numeroa pienempiä puikkoja, ettei lopputulos olisi xxxl-kokoa!